sunnuntaina, helmikuuta 10, 2013

Kadotetun sukupolven palautus elämään!


Huumaava epätodellisuus – vai mikä on sitten todellisuutta, kun kosmologitkin sanovat kaiken oleva aistien kautta vain aivoissa. Aivoissa tapahtuvat sähkö-kemialliset prosessit ovat meille suurelta osaltaan tuntemattomia ilmiöitä – pienet lapset ihmettelevät teräviä neuloja puistoissa ...

Evoluutiolla on ollut aikaa rakentaa sopeumajärjestelmää jo miljoonia vuosia. Arvaisi sen olevan valmiimpi kuin nyt muodissa oleva synaptiikan voimistus eli tehostekemikalisointi aivokiksien kokemiseksi 0] – tietämättä mitä evolutiivisia seurauksia hitaiden muuttujien kautta se aikaansaa ajatus- ja ohjauskoneistossamme, aivoissa.
...


Miksi ihmiset huumaavat ja kemikalisoivat aivojaan –

eikö ”normaalin elämän” ravintotekijät, ulkoiset omin aistein vastaanotettavat aistivärähtelyt ja omat sisäiset kemiallissähköiset synapsit ja impulssit riitä - vai eikö ole enää omaehtoista kykyä vahvistaa evoluution itsensä luomia kemiallissähköisiä prosesseja, joista muodostuu esimerkiksi rakkauden sinfonia. Vaatiiko nykymarkkinatalousihminen 1] tehostettuja kiksejä kasvuhuumassa mitä talousmiehet kilvan huutavat?
...


...
[2009]
Bolivian presidentti piti merkittävän puheen Helsingin yliopiston juhlasalissa vieraillessaan maassamme muutama vuosi sitten. Presidentti ja itsekkin aymaraintiaani 2] Evo Morales 3] kertoi alkuperäintiaanien pureskelleen Etelä-Amerikassa kokan lehtiä vuosituhannet - niistä on saanut voimaa - erityisesti silloin, kun valloittaja-espanjalaiset 3] orjuuttivat muun muassa aymarat kaivoksissaan.
...


Valkoinen materialisoitunut näyttötalousihminen boosteroi kokan lehdet kokaiiniksi

Ei ollut intiaanien vika ja syy siihen, että valkoinen rotu kiihkoissaan ja kiksihurmoksessaan buusteroi (=vahvisti) kokan lehdet 100- ja 1000 -kertaiseksi kokaiiniksi. Intiaaneille olisi kelvannut pelkät luonnontuotteet, mutta valkoinen ei tyytynyt tähän - vaan kemikalisoi kasviksit valkoiseksi jauheeksi - kun mikään ei enää riittänyt - piti saada entistä kovempia hallusinaatioita - no, seuraukset tiedämme!


Oopium sodat I ja II


Kiinan keisari yritti estää englantilaisten tuottoisan huumekaupan Kiinaan – kiinalaiset olivat kovaa vauhtia narkomanisoitumassa – siksi taajaan huumeluolia perustettiin. Englantilaiset viljelivät oopiumin raaka-aineita valloittamassaan Intiassa ja laivasivat sitä väkirikkaaseen Kiinaan 4] – hyvät voitot tuottavana busineksena.

Kiinan keisari suojeli kansaansa, mutta euroopplaiset yhteisvoimin torppasivat tämän suojelun – ja huumeralli jatkui ... entä tänään, kun kiinalainen innokkaasti pakioi tapojamme – kaikilla ”rintamilla” – mihin Kiina on menossa?

...
4]Kiina teloittaa huumeiden salakuljettajat, kuten thaimaalaisetkin” –
EXTRA LINK – ”Nuorten pahoinvointi vanhempien tavoitellessa materiaalista hyvinvointia” –
EXTRA LINK – ”Miltei maailman onnellisin kansa!” –

...
LINK THL Huumetilanne Suomessa 2012 - http://www.julkari.fi/handle/10024/103121 -



Ilkka Luoma



Viite 1]
Jokainen ihminen elää onnessaan, surussaan ja tyytyväisyydessään omien aivokemioiden vallassa - synapsien 5] maailmassa. Olemme oppineet huumaamaan itseämme sallitusti ja laittomasti. Mikä ajaa meidät illusoitumaan maailmoihin, joissa kymmenen näkyy satana ja velkakin muuttuu saatavaksi?
5] Synapsi [WIKI] http://fi.wikipedia.org/wiki/Synapsi  --

Kohtuus on elämän suola, jonka Bolivian presidentti Evo Morales puheessaan esitti, kun läntinen kulutusjuhlamaailma moitti inkaintiaanien kokapensaiden viljelyn olevan turmio läntisen maailman nuorille - kokaiinina. Evo vastasi:

"Me pureskelemme, jaksaamme tehdä työtä, kahvinpapuihin verrattavia kokapensaan piristäviä lehtiä. Me emme vahvistaneet lehtipiristettä tuhatkertaiseksi, sen teitte Te valkoiset, kun mikään ei Teille riittänyt". Näin syntyi laboratorioissamme kokaiini, joka tappaa - kokapensaan lehdet eivät tapa sen enempää kuin kahvikaan. Näin Evo Morales, kun piti puheen Helsingin yliopiston juhlasalissa 6] keväällä 2010.
...
6] Bolivian presidentti Evo Morales Suomessa - kuvakansiot


AL     US
Löytyykö inkojen ja muinaiskreikkalaisten filosofioista jotain meille, jotka "huumattujen aivoaaltojen pimeydessä vaellamme"?

...
Artikkeliaiheen pohjalta kansalaisadressi, jossa kannustetaan kahta erinomaista naislaulajaa – yhdessä -  hyväntekeväisyysgaalaan teemalla ”Kadonneen sukupolven uudelleen elämään palautus” ---


...
Esityskappaleet/

Katri-Helena   -   http://www.youtube.com/watch?v=SFBD4e5nbWc   - 
Chisu  -   http://www.youtube.com/watch?v=oYHB7xDX02w  -  

Ei kommentteja: