Tasavallan presidentti Sauli
Niinistö avasi tämän vuoden Yhteisvastuukeräyksen – aiheena oli paljon
puhuttu yksinäisten vanhuksiemme auttaminen. Paljon puhetta, vähän tekoja –
sävyttää tätä aihealuetta. ”Kymmenen kaunista ja viisi hyvää”, mutta
missä teot – yhteiskuntakaan ei voi kaikkea tehdä –sanoo Niinistö.
Eikö meillä omaisilla ole
velvollisuuksia ja vastuunkantoa – osalla on ja osalle ei. Emme voi aina huutaa
viranomaisia hätiin, yhteiskuntaa apuun eikä pappia voitelemaan hyvällä
sanomalla ikäihmisiä, jotka itsekkin olivat joskus nuoria ja heidän vanhemmat
ja isovanhemmat vähemmän vanhoja.
Missä mennään markkinatalous,
missä kuljetaan voittopyyde ja kuinka vastaamme – kasvuhokema? Kysymyksiä,
jotka ovat ristiriidassa puheiden ja tekojen kanssa. Kuinka sovitamme
inhimillisyyden, luontotasapainon ja aiheuttamiemme ympäristöongelmien
monisairaat kasvot näkemään metsä puilta?
Kun me nyt aktiiviset olemme
vanhoja, saatamme olla yhtä yksin kuin nykyiset vanhukset ja lisäksi luonto
ympärillämme on jo tuolloin tilassa, josta uutta sukupolvea on vaikea ravita –
onko meillä sitäkään vähää vanhushuoltajia kuin nyt – kun yhteiskuntatakuukin
romahti?.
Missä mennään näyttö- ja
vertailutalousihminen?
...
Kirjoitimme vanhuksista ja
nuorista jo muutama vuosi sitten – nyt presidenttimme on ottanut aiheekseen
puuttua tilaan, jossa yksinäisyys rehottaa niin vanhuksien kuin nuortemme
keskuudessa... .
...
[C]
Teemmekö "liikaa
töitä" lapsiemme ja vanhuksiemme kustannuksella?
Työtä tehdään
paljon, vähän ja ei lainkaan. Moni istuu konttorissaan yömyöhään
kuukausipalkallaan. Moni lähtee jämptisti pois kello 16. Liian moni ei saavu
kotiin riittävän aikaisin – lapset ovat jo nukkumassa. Toisilla on niin kiire
töissä, ettei isoäidin luona ehditty käydä lainkaan.
Liian moni
vanhus viruu terminaalihoidossa – kukaan ei käy, jälkeläisillä on niin kiire.
Usea isä heittää viikkorahat lapselleen, osta sitä ja osta tätä – mutta
kuunteluun ei liiennyt aikaa. Olemme osaksi niin työteliäitä, että unohdamme
liian usein tulevaisuuden toivon ja menneisyyden kokemuksen – lapset
ja vanhukset!
...
[Pyydettynä toiveuusinta vuodelta 2006, ... silloinkin
toivotettiin Onnellista Uutta Vuotta!]
Aikuiset moralistavat itseään
lapsista ja vanhuksista!
[08012006] Otsikot kirkuvat alle 20-vuotiaista tytöistä tulleen uusin huumeneulojen
vaihtajaryhmä. Yhä useampi iäkäs eläkeläinen on entistäkin yksinäisempi.
Poliitikot ja ehdokkaat vannovat vanhuksien nimeen ja heidän arvokkaaseen
elämänkokemukseen. Lastenklinikka saa runsaimmat lahjoitusvarat. Uusia
innovaatiota keksittäessä niitä usein sovelletaan juhlapuheissa vanhushuoltoon
ja eläkeläisten elon helpottamiseen.
Aikuisväestö, joka tekee käytännön päätökset yhteiskunnassamme, on rakentanut kulutusjuhlansa ja tulotasonsa lähtökohdista, joissa lapset ovat tarhoissa, iltapäiväkerhoissa ja harrasteissa. Lisäksi aktiivinen aikuisväestö on rakentanut eläkeläisillemme laitoskulttuurin, vanhain- ja päättöhoidon terhokodit. Arkipäiväinen etäisyys lapsiimme ja vanhuksiimme on kasvanut vuosi vuodelta pidemmäksi.
Aikuisväestö, joka tekee käytännön päätökset yhteiskunnassamme, on rakentanut kulutusjuhlansa ja tulotasonsa lähtökohdista, joissa lapset ovat tarhoissa, iltapäiväkerhoissa ja harrasteissa. Lisäksi aktiivinen aikuisväestö on rakentanut eläkeläisillemme laitoskulttuurin, vanhain- ja päättöhoidon terhokodit. Arkipäiväinen etäisyys lapsiimme ja vanhuksiimme on kasvanut vuosi vuodelta pidemmäksi.
Muut näkevät lapsiamme enemmän lapsina
valveilla, kuin työteliäät lasten vanhemmat
Lapsen 18 ensimmäisen elinvuoden aikana hän viettää valveilla olon kehittymisajastaan reilu puolet muualla kuin vanhempiensa seurassa ja sekin useasti yksinhuoltajuusteemalla. Lapsemme saavat entistä suuremman osuuden vaikutteista, normimalleista ja esikuvista ulkoa tarhoista, kouluista, iltapäiväkerhoista ja harrasteryhmistä, eikä vähäisimpänä omasta ikäryhmästään kadulta, jossa toimii useasti viidakon lait.
Lapsen 18 ensimmäisen elinvuoden aikana hän viettää valveilla olon kehittymisajastaan reilu puolet muualla kuin vanhempiensa seurassa ja sekin useasti yksinhuoltajuusteemalla. Lapsemme saavat entistä suuremman osuuden vaikutteista, normimalleista ja esikuvista ulkoa tarhoista, kouluista, iltapäiväkerhoista ja harrasteryhmistä, eikä vähäisimpänä omasta ikäryhmästään kadulta, jossa toimii useasti viidakon lait.
Nuoret juovat enemmän ja rajummin
Päättäjät ihmettelevät, mikä on mennyt vikaan, kun nuorten alkoholinkäyttö, huumeet ja väkivalta lisääntyvät. Vanhemmat ihmettelevät, mikä on mennyt vikaan, kun viikkorahatkin ovat moninkertaiset omiin aikoinaan saatuihin. Vanhemmat ihmettelevät, miksi lapsi kapinoi, saihan hän juuri Joulunakin uuden tietokoneen, nintendon, kitaran, mopon ja kännykän.
Päättäjät ihmettelevät, mikä on mennyt vikaan, kun nuorten alkoholinkäyttö, huumeet ja väkivalta lisääntyvät. Vanhemmat ihmettelevät, mikä on mennyt vikaan, kun viikkorahatkin ovat moninkertaiset omiin aikoinaan saatuihin. Vanhemmat ihmettelevät, miksi lapsi kapinoi, saihan hän juuri Joulunakin uuden tietokoneen, nintendon, kitaran, mopon ja kännykän.
Aktiiviväestö herää omatunnon hellävaraiseen kolkutukseen,
kun juhlapuheissa muistellaan menneiden
aktiivisukupolvien hyviä töitä antaen keräyksiin rahaa helpottamaan heidän
yksinäisyyden tuskaa. Onpa nyt kehitetty operaattorien toimesta
etähallintajärjestelmä, jossa omaiset ja läheiset voivat korvata kylässä
käynnin telkkarin välityksellä; on ikäänkuin jatkuva läsnäolo.
Juoksemme elintasollisen näyttötalouden
perässä huolehtiaksemme jälkikasvusta
"Parantaaksemme" lapsiemme tulevaisuutta, juoksemme entistä lujempaa palkkamme, optioidemme ja bonuksiemme perään jättäen entistä suuremmat perinnöt tapeltaviksi uusjakoon.
"Parantaaksemme" lapsiemme tulevaisuutta, juoksemme entistä lujempaa palkkamme, optioidemme ja bonuksiemme perään jättäen entistä suuremmat perinnöt tapeltaviksi uusjakoon.
Uurastaessamme unohdimme ajankäytön ja
läsnäolon, kunnes lapsemme, vanhempamme ja isovanhempamme ajautuivat entistäkin
kauemmaksi arkisesta yhteiselämästä. Yhteinen aika on minimaallistunut ja
henkinen kontakti on kadonnut - tuoden tilalle vain ihmetyksen, mikä meni
vikaan.
Juhlapuheet eivät ole osallistumista
Osallistumista on vilpitön mielenkiinto ja
huolehdinta sekä yhteisöllisyys. Mieleen on aina jäänyt erään viime
vuosikymmenen Joulun jälkeinen aika, jossa tuttavaperheen 5-vuotias poika kysyi
pyörein silmin isältään:
"Miksei me enää leikitä sillä
lailla aivan vain kahdestaan tai kolmistaan äidin kanssa, se olisi mukavampaa
kuin yksinleikki kaikkien kummallisten joululahjojen kanssa."
Raha ja tavarat eivät korvaa läheisyyttä,
osallistumista ja yhteiseloa niin lapsien
kuin vanhuksienkaan suhteen. Omat henkilökohtaiset "optiomme" ovat
ylittäneet jo inhimillisyyden ja yhteiselon rajat. Mikä meni vikaan?
Kaikesta huolimatta positiivisella otteella... .
Onnellista huomioimisen
Vuotta (2011) - 2013!
[ .. kirjoitus vuodelta 2006 ja uusinta vuodelta 2010 ...]
[ .. kirjoitus vuodelta 2006 ja uusinta vuodelta 2010 ...]
Ilkka Luoma
US AL
Sent
Cc: anni.sinnemaki@tem.fi ; paula.risikko@stm.fi ; paavo.arhinmaki@eduskunta.fi ; sauli.niinisto@eduskunta.fi ; jutta.urpilainen@eduskunta.fi ; juha.mieto@eduskunta.fi ; toimi.kankaanniemi@eduskunta.fi ; paivi.rasanen@eduskunta.fi ; paavo.vayrynen@formin.fi ; timo.soini@europarl.europa.eu ; mari.kiviniemi@vnk.fi ; jyrki.katainen@vm.fi ; presidentti@tpk.fi ; raimo.vistbacka@eduskunta.fi
Sent: Thursday, December 30,
2010 12:50 AM
Subject: KANSALAISMIELIPIDE -
Unohdimmeko töiltämme lapset ja vanhukset?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti