Paavi oli monille elävä elämäntavoittelun esimerkki. Paavin kuolema pysäytti ihmiset ja yhdisti hautajaissa niin mahtavat kuin "matosetkin". Jokaisella ihmisellä on perintö ja lähtökohdat, kuten kuvassa olevan kiven alla luonnolta lainassa olleiden molekyylien ja atomien luovuttajat. Elämä on jatkuvassa kierrossa ja kirjoittajan isoäiti ja isoisä ottavat vielä kuolemansakin jälkeen osaa uuden kasvuun. Ylpeänä muistelen näitä tavallisia ihmisiä, joille työ ja vapaa-aika oli yhteistä ja yksilöllistä. Toinen huumorisoi ja toinen uurasti, molemmat elivät pitkän iän ja jättivät jäljelle neljä lasta, 11 lastenlasta sekä tässä vaiheessa 10 lastenlasten lasta. Rauha heidän muistolleen, he antoivat väkevän perinnön, joka jatkuu...Kuvattu Lappeenrannan hautausmaalla 2. heinäkuuta 2005, klo 19:57. DSC_6972.JPG. 0,4s, f4.5, 105mm. 2,2MB. Nikon D70. Photo by Ilu 2005.
TV lähetti sykähdyttävän lähetyksen Paavin hautajaisista 8.4. Merkille pantavaa oli se, että kaikki muut olivat sivurooleissa; niin George W. Bush kuin muutkin maalliset johtajat. Paavi Johannes Paavali II:en karisma leijui väkevänä vielä kuolemankin jälkeen. Tilaisuus oli ylistys ystävällisyydelle, huomioonottamiselle ja uskolle nuoren sukupolven nousemiseen ottamaan se vastuu, joka meiltä vanhemmilta on jäänyt tekemättä.
Ihmiset ovat tunnetta ja tunnustusta tarvitsevia, samoin me janoamme yhteenkuuluvaisuuden henkeä. Maallisen vallan yläpuolelta Paavi valoi uskoa tulevaisuudesta kaikkialla, missä hän kulki. Kuollessaan hän kokosi ennennäkemättömän kansanjoukon yhteen - tässä joukossa ei ollut presidenttejä, ei kuninkaita, ainoastaan ihmisiä, jotka joutuivat nyt pieneksi hetkeksi hiljentymään perimmäisten asioiden äärelle. Uskovaiset saivat sydämen kyllyydestä Jumalan siunausta ja Pyhän Hengen läsnäoloa. Vähemmän uskovaiset saivat pohdinnan aihetta karismaattiseen johtamiseen, jossa maallinen tavoittelu ei saavuta niitä hengen mittoja, mitä Paavi jakoi olemuksellaan aivan tavallisiin ihmisiin niin toivona tulevaisuuteen kuin osallistuvan yhtenäisyyden luojana säteilemällä sitä vaatimatonta huolehdintaa, jonka myös kaikki ihmiset tunsivat sisimmässään.
Paavi oli perinteellisyydessään voimakas uudistaja, jota miljoonat halusivat saattaa viimeisellä matkalla. Voi vain arvata heidän ajatuksia, jotka vaivojaan säästämättä suuntasivat askeleensa Vatikaaniin aukiolle, jossa ihmisten tasa-arvo oli läsnä; pienenä erona oli vain se, että presidentit saivat istua, ehkä heidän uskonsa ei ollut niin luja kuin niiden, jotka seisoivat.
Maailman kulkiessa vakavia ja vääjäämättömiä uhkakuvia kohti, on ihmisten luottamus ja tarve toimia saamassa uudet mittakaavat. Perinteellinen markkinahötkyilevä kulutusjuhla jatkuvan kasvun hokemineen ja näiden myötä vapaan luonnon kiertokulun estäminen, ovat lähestymässä lopunalkuaan. Olemme heräämässä arvoihin, joista esimakua esittäytyi Paavin viimeisessä tapahtumassa, joka jo itse tapahtumana ja sanallisina viesteinä oli sanoma uuteen aikakauteen. Loputon ahneus ja piittaamaton kulutus ei yksinkertaisesti enää mahdu siihen maailmankuvaan, jota Paavi osallistuvuudellaan ja mukaolollaan viestitti yli sataan käymäänsä maahan.
Hautajaiset unohdetaan pian. Pieneksi valopilkuksi jäi kaikkien ihmisten, asemaan tai muuhun katsomatta, lyhyt ajatuksen hetki omasta kuolevaisuudesta. Siitä, että saavutettu valta on katoavaista. Ehkä mieliin jäi kytemään pieni hyvän sanoman liekki jostain omasta, mitä voisi lähimmilleen tehdä päämääränä hiukan helpompi ja huomioonottavaisempi elämä. Uskoisin, että jokainen kirkon aukiolla olija näki itsensä tuossa elämän päätepisteessä ja siinä, että valta ja reviirien rajat vaipuvat kovin pieniksi ennen lopullista katoamista luonnon loputtomaan ikuisen elämänliikkeen kiertoon. Vain muisto jää jäljelle ja olisihan miellyttävämpää, että se muisto olisi kaunis.
Ilkka Luoma
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti