tiistaina, huhtikuuta 26, 2005

Sonera mainostaa kännykkäpuheluiden halventuneen systemaattisesti aina vuodesta 1995

Sonera oli ennen Telecom Finland Oy, jolloin innovaatio, into ja uuden kokeilu oli joka päiväistä. Telessä oli tuolloin monia uuden aallon ihmisiä, jotka oivalsivat uutta. Markkinoinnin ja myynnin uusia tuulia viriteltiin. Tele kaivoi runsaasti uutta kaapelia mm. Helsinkiin. Kuvan "kaivonkansi" on Elimäenkadulla. 1991-1997 oli Telen uranuurtoaikaa ja nyt tänään on vain jäljellä naarmuuntuneet kannet kaduissa muistona pioneeriajoilta, jolloin uuden luonti oli verissä monilla Elimäenkadun innopettereillä. DSC_12085.JPG. 10.05.2006. Photo by Ilu 2006. Nikon D70.

Alla olevan jutun kirjoittaja kuvailee itseään muinoisen työnantajansa ikkunan kautta peilaten historiaa. Kirjoittaja oli Telellä vuosina 1992-1996. Nuo vuodet olivat hyviä ja Telessä oli todella monia osaavia, innokkaita ja kekseliäitä ihmisiä, jotka ovat jauhautueet monissa YT-ralleissa kyynikoiksi ja arkipuurtajiksi ilman yhteistä intoa olla se Suomen paras, mitä Tele oli 1990-luvulla. 1990-luku oli Tele/Soneran muutosaika ja kujanjuoksu kohti laskua ruotsalaisen Telian haltuun. Joukko epäonnistuneita henkilövalintoja vei Soneran varjoksi entisestä. DSC_12090.JPG. 10.05.2006. Sonera ylpistyi olemaan niin kallis, että muinoisen toimitusjohtaja Aulis Salinin sanoin Suomen Kuvalehdestä mainintana, että suomalaislla ei ole enää varaa yhtiöön piti julman tehokkaasti paikkansa. Suomen kansa maksoi Soneran Saksan ilmatilaseikailun uskomattomalla määrällä miljardeja. Sonera tuli tdellakin niin kalliiksi, ettei suomalaislla olisi ollut siihen varaa. Seikkailu vei Soneran ruotsalaisten syliin taitamattomien johtajiensa vuoksi. Voidaan myös hiukan raflaten sanoa, että rotat jättivät laivan. Kuvassa Soneran miljoonia maksanut logo katsoo ylhäältä asiakastaan. Sonera oli menettänyt monopolinsa myötä suuret voittonsa ja liukkaammat markkinapelurit tulivat saaliin jaolle taisteltaessa asiakaskunnan uusjaosta. Joitain uskomattoman tietämättömiä johtajia istuu edelleen kuin täi tervassa Soneran johtajahuoneissa, heidän ymmärtämättä, että maailman ajoi jo heidän yli. Ylpeys käy lankeemuksen edellä, kertoo vanha suomalainen sananlasku.


Soneran Elimäenkadun puolen uusinta osaa, joka rakennettiin hypetyksen huimina vuosina lasilinnoitukseksi, jonka seiniltä hohtaa vain varjot entisestä. Sonerasta on tullut henkisesti kriisiyhtiö, josta terävin kaarti on lentänyt tiehensä. Jotkut sitkeät sissit vielä jaksavat ylläpitää Telen muinoista ylpeyttä osaamisesta ja taidosta. Lasiheijastumasta näkyy pieni osa sitä vanhaa Teleä punatiilisenä. Muutoskaruselli oli kiivas ja ankara suomalaiselle huippuosaamiselle ja ruotsalaiset ottivat osansa ja suomalainen ammattiylpeys on lannistumassa Tukholman ikeen alle. Pitäisikö Suomen valtion pelastaa vielä se mitä on jäljellä ottamalla haltuun ostokaupalla Suomessa olevat Soneran runkoyhteydet, tukiasemat ja keskukset?


Lehtimainoksissa on vilahdellut Soneran ihailtavan informatiivinen mainos lankapuheluiden hintojen noususta. Kaavio alkaa vuodesta 1995, jolloin matkapuhelinmonopoli murtui. 1995 silloinen Tele, nykyinen Sonera menetti matkapuhelinmonopolinsa ja Radiolinja (nykyinen Elisa) tuli GSM-palveluilla markkinoille.

Tele eli nykyinen Sonera sai vahvistaa taseitaan ja kassaansa aina vuoteen -95 saakka rauhassa, myös ulkomaanpuheluiden monopolin turvin. Monopoliasemassa Tele, siis Sonera sai rauhassa rakentaa verkot ja systeemit kuntoon. Matkapuheluissa todellinen kilpailu alkoi vasta amerikkalaistyyppisen verkostomarkkinoijan ACN:n toimesta vuoden 2003 lopulta. ACN toi ilmaisen puhelutyypin markkinoille ja nyt operaattorit ovat vuosineljännesilmoittelussaan kuralla. Kilpailu on tehnyt tehtävänsä.

Sonera ilmoittaa parhaalla kilpailutalousmentaliteetilla lankapuheluiden hintojen vain nousseen vuodesta 1995. Näinpä se onkin, sillä lankapuolella monopolit ovat säilyneet käytännössä niin paikallisilla puhelinyhtiöillä kuin Sonerallakin alueittain. Laki muuttui ja lankanumero on myös siirrettävissä. Nyt murtui lopullisesti käytännön lankamonopolit. Soneralla on perinteellisesti ollut selvä vähemmistöosuus lankaliittymissä, siispä nyt käydään urheasti kilpailutaistoon mm. Elisaa vastaan, jolla on esim. pääkaupunkiseudulla 95% lankaliittymistä, siis hyvä rahantekokone.

Sonera ei halua mainita omaa monopoliaikaansa langattomuudessa, joka kesti aikojen alusta vuoteen 1995. Sonera innostaa käyttämään kilpailun jaloa aatetta ja markkinatrumpetisoi fanfaarejaan kosiskellen kuluttajia siirtämään paikallisen puhelinyhtiön lankaliittymät historiaan ja ottamalla langattoman autuuden. Veikkaisin, että lankaoperaattorit pitävät kiinni liittymistään ja kuluttajat saavat edullisempaa puheaikaa. Operaattorit joutuvat entistä enemmän miettimään, mistä raavitaan laarin pohjalle rahoitusta. Ilmeisesti kilometritehdas tulee kutsumaan uusia yrittäjiä entisten joukkoon. Palkat kun täytyy jotenkin tienata ja ammattiyhdistysjyrät pitävät kiinni saavutetuista eduistaan.

Ilkka Luoma

Ei kommentteja: