2005 - 10 - 03
Käydäänkö sodat tulevaisuudessa robottien kesken?
Torstain uutisointi toi esille Etelä-Korean suunnittelevan taistelurobotteja tulevaisuuden armeijoiksi. USA lensi jo Bosnian sodassa joy-stick ohjattuna kauko-ohjauslentokoneita suorittamaan elävien ihmisten ja varustusten vakoiluoperaatioita. Sotaa käydään myös virusrintamalla, jossa yhteiskunta säätää konevia lakeja virustehtailijoiden pään menoksi. Sotako on siirtymässä tieteisfantasioiden tasolle ihmisten katsomoista ja sohvilta seuratessa kuinka juuri meidän robotit pärjäävät.
Ihminen on kisailija, ihminen fanaattisuudessaan, jopa jalkapallossa hävittyään, on valmis julistamaan sodan (Honduras-Nigaragua). Ihminen on tottunut käymään eloonjäämiskamppailua historiassa. Nyky demokratiassa elojäämiskamppailu on turvayhteiskunta sekä vahva tunnetiloja nostava armeija. Viime vuosisadan sodat olivat maailmanhistorian pahimmat ja uhreja syntyi ennätysmäärät.
Mikäli ihminen nokkeluudessaan siirtää sodat peliohjaimiin ja kuvaruutuihin sohvalta seurattaviksi, on uhriluku lähinnä henkinen ja noloutta aikaansaava. Jatkojalostettuna ei sitten tarvita enään robottejakaan, vaan koko sotatouhuilu siirretään virtuaaliseksi. Lopulta "uppoamme" sinne itsekkin, kuten Matrix-operoi elokuvassaan. Ihmiskunta on sotinut fyysisesti aina, ja aina sodan päätyttyä on sanonut: "ei enään ikinä". Onko muistissamme vikaa vai onko meihin ohjelmoitu itsetuhovietti kiihdyttämään evoluutiota?
Agressio nousee aina puolustuksesta. Hyökkäys on vain yksi puolustuksen ennakoiva muoto. Jokainen on rauhanhaluinen mutta riittävästi ärsytettynä päälle käyvä, kuitenkin puolustaen omaa kantaansa ja syyttäen toisen olevan aiheuttaja. Missä se todellinen aloitus sitten on? Onko sota äärimmäisenä konfliktina aina onnettomien yhtewensattumien summa jossa päällimmäisenä olikin oma pelko jotua uhriksi ja hyökkäyksen kohteeksi.
Robotit ovatkikn hyvä menetelmä harjoitella näitä onnettomia yhteensattumia, mutta voidaanko robottikahinoiden päätteeksi kuitenkin todeta: "ei enään ikinä"? Tuskin näin käy, koska fyysisesti se meidän joko syystä tai syyttä aiheutunut adrenaliinilasti ei päässyt purkautumaan. Kiukku on purettava, ja siihen ei ehkä sittenkään riitä robottitappaelut etäohjattuna. Onko meidät tuomittu ikuiseen ottelijan rooliin saamaan voitto tai tappio ryhmänä tai yksilönä? Käännätkö poskesi, kun siihen kopsahtaa nyrkki?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti