keskiviikkona, maaliskuuta 19, 2014

Todellisia vaikutteita Krimin takaa

Kädenvääntö käy kovana Ukrainassa ja kohdisteellisesti juuri Krimillä 1], jonka kansalaiset päättivät merkittävällä enemmistöllä liittyä Venäjään. Suoraa kansanäänestystä niin kuin Sveitsissäkin. Tosin lännenmiehet väittävät vaaleja absurdiksi näytelmäksi 2] ja valheeksi – jossa ei demokratian kukkanen kuki. Mene ja tiedä – ilmeisesti lännenmiehillä oli siksi paljon vaalitarkkailijoita, että tietävät merkittävät vaalirikkomukset?

Krimillä väitetään olevan Venäjän armeijan eliittijoukkoja. Venäjän presidentti Vladimir Putin väittää taas, että ei ole. Muistamme kuinka USA ujutti aluksi Irakiin yksityisiä sotilaita, joiden laskun maksoi joko CIA tai US Army –

nuo kiistellyt miehet Irakissa merkitsettömissä asepuvuissaan olivat [?] Halliburtonin 3] miehiä, näin USA:n presidentti saattoi rehdisti sanoa, ettei tuohon aikaan ollut US Armyn sotilaita Irakissa – kätevää, hoksasiko Putin käyttää samaa menetelmää?


Nyt väännetään todellisuudessa kättä Ukrainan resursseista,

jos jätetään nyt turha lännenmiesten hymistely kuvasta pois. Ukraina on voimakas maatalousmaa, ja sen mustanmullan pellot voivat tuottaa kestävällä tavalla miltei koko EU:lle raaka-aineita ylihuomisen niukkenevaan ravintokamppailuun. Nythän Ukrainassa on jo kiinalaiset, he haistoivat peltotarpeensa jo 15 vuotta sitten ja nyt kiinalaiset ovat maailman suurimpia pellonostajia ja – vuokraajia.


Lännenmiehet ovat systemaattisesti luoneet lisää elintilaa EU-demokratialle,

suurimpana pontimena saada reviireilleen riittävät maa-alueet tarvittavaa ravintotuotantoa varten. Ruokapula uhkaa 4] – merien tyhjentyessä kaloista 5] ja muista syötävistä merenelävistä. Kiina suuntasi Ukrainaan, koska Kiinan pohjoisosien pellot kuivuvat hiekkamyrskyissä – Kiina kasvaa nopeammin kuin luonto ympärillä kestää 6].[?]


Bryssel arvelee Washingtonin kanssa,

että Venäjän asukaslukuunsa nähden suhteeton pinta-ala kestää ”niistää” entisiä alusmaita ruuhkautuneen Länsi-Euroopan tarpeisiin. Jo muinoinen Saksan Kolmas valtakuntakin haki ”Lebensraumia” idästä – luvaten kunnostautuneille SS-miehille omat maatilat loppumattomilta idän aroilta.


USA:n presidentti Barack Obama tietää tarkasti,

että Krimin väestön selvä enemmistö haluaa liittyä Venäjään 7] – tämän raportin on Valkoiseen taloon toimittaneet CIA, ja USAF:in vakoilulennokit ovat kertoneet Venäjän armeijan todelliset liikkeet. Venäjän ”halliburtonit” ovat näin myös paljastuneet – ”varas toista varkaaksi luulee”, ja Obama tietää edeltäjänsä George W. Bushin valheet ja keinovalikoimat.


Ukraina on erinomainen resurssilähde EU:n tarpeisiin

tämä tiedetään tarkasti Brysselissä, mutta valloitukseen he tarvitsevat Washingtonin poikien avun, siksi kokemattomia ”isojen poikien leikeissä” nämä Brysselin teoretisoituneet virkabyrokraatit vielä ovat.


Saksa suurimpana EU-maksajana,

mutta toisaalta suurimpana raaka-aineiden tarvitsijana – on jo heräävästi eri mieltä USA pakotteista ja pohtii ankarasti näistä syntyvistä aikaansaannoksista. Saksa hoitaisi asian toisin – se heittäisi USA:n pois Euroopasta ja valitsisi Venäjän tilalle 8] ja näin kaksi Euroopan suurinta takaisivat rauhan ja järjestyksen.


Saattaa käydä, että maailman talouskaavaan 9] ilmestyy uusi parametri

Saksa, jolloin kaava kirjoitetaankin: ”Kiina + Venäjä + (Saksa) > EU – (Saksa) + USA” - maailma ja Eurooppa voivat muuttuessaan olla hyvinkin radikaaleja, kuten kävi viimeeksi Euroopassa, kun Adolf Hitler nappasi yksiselitteisen vallan 1933 0]. Loppu tuolta osin onkin paljolti tunnettua historiaa.


Suomella on kiistaton välittäjän rooli nyt tässä Ukraina casessa

lisäksi meidän ei pidä missään nimessä ryhtyä Bryssel-ohjattuihin Venäjä-pakotteisiin, kuten viiden vuosikymmenen Paavo Väyrynen ”kekkosviisaana” suoraan sanoi. Ulkopoliittinen ministerivaliokunta – UTVA teki Carl Haglundina jo yhden paljon maksavan virheen -perumalla Venäjän puolustusministerin luokse sovitun vierailun!

VIITTEET
8] Eurooppalainen rauha Venäjän kanssa? ~ http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=943618 -
0] 1000 -vuotinen valtakunta kesti reilu 10 vuotta ~ http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=873005 - [300|28959]

EXTRA
Venäjä saa Suomesta myös sympatiaa – kansa on ymmärtänyt myös erinomaisesti J.K.Paasikiven tosiasioiden ja viisauden yhteydet! ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/163220-kiina-venaja-usa-eu -

JK
Esimerkiksi USA asetti rangaistuksina pakotteita Krimin kansanäänestyksen junailijoille, levottomuuksien ja epäsovun lietsojille matkustuskieltoina ja varojen jäädyttämisinä – herää kysymys, miksi USA ei asettanut pakotteita Kiovan Maidan aukion levottumuuksien ja epäsovun kietsojille – joiden toimenpiteiden seurauksina sai yli 100 ihmistä surmansa?


Ilkka Luoma

SENT

Sent: Tuesday, March 18, 2014 8:32 AM
Subject: KANSALAISMIELIPIDE - Kaivetaan esille Ukraina tapahtumiin liittyvät todelliset syyt!
...

Miksi lännenmiehet hakeutuvat voimakkaasti Ukrainan sisäisiin asioihin?
(Maailmanlaajuinen reviirikamppailu kohtaantuu nyt mustanmullan Ukrainassa - todellinen itä-länsikiinnostus peitetään ja julkituomaksi esitetään demokratiaa, turvallisuutta ja ihmisoikeuksia, tuttuako myös lännenmiesten keinovalikoimista saavuttaa määräysvaltaa varantoihin ja resursseihin?)



AL US Vf IL BL - BLOG 32560
---17032014--- El26V!

Doc.: ukrainan_todelliset_syyt_17032014.doc – OpenOffice Writer

574 | 5732

Ei kommentteja: