Näytetään tekstit, joissa on tunniste maho jättiläinen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste maho jättiläinen. Näytä kaikki tekstit

maanantaina, toukokuuta 17, 2021

EU hakee linjaansa isojen joukkoon - suuruuden kaikilta osilta!

2134.

Kartta esiintyy muun muassa täällä ~  https://ilkkaluoma.vuodatus.net/lue/2018/10/euroopan-unioni-eu-maho-jattilainen-suurten-varjosta 

***

...

YLE-ingressi: "EU:n isojen hankkeiden edessä ovat suuret puolueet sekoilleet enemmän ja vähemmän. “Jaa, ei, tyhjää” -pompottelu oli kokoomuslaista jatkoa keskustan reunaehdoille, ay-liikkeen europuskureille ja demarien Kreikka-vakuuksille, kirjoittaa Mörttinen"

https://yle.fi/uutiset/3-11925805  - |1

..

IJL-kommentti ---

Eurooppa on maantieteellisesti eheä kokonaisuus, jonka haihtuminen tapahtuu hiljalleen Venäjän Uralilta alkaen - itään päin

Eurooppa on jättiläismäisen Aasian jatke - kapenevana niemimaana, mutta toistaiseksi länteen mentäessä kansantaloudeltaan kasvavana - ainakin kuluttamisen, asukaskohtaisen ympäristöjäljen kuin kuukausittaisen ansainnan eli ostovoiman osilta.

EU-Eurooppa on osa Euroopan maanosaa, josta suurin valtio on Venäjä, pinta-alaltaan jopa ylivoimaisen suuri - tarkoittaen myös materiaalisia ja ravinnollisia varantoja. Venäjä on myös Euroopan suurin valtio asukasmäärältään - tämä on aina hyvä muistaa EU-Euroopan pääkaupungissa - Brysselissä.

Suomessa Kokoomus on väkevästi hyvin länsipainotteinen puolue, joka menetti hallinnan ja otteen omiinsa sekoilussaan - tyhjästä kun on paha nyhjäistä |2. Kokoomus on kuitenkin kiistaton kykypuolue - talouden kulutusmittareita katsoen -


Kokoomus on myös ainoa puolue, joka veisi Suomen ja suomalaiset Natoon, jopa ilman kansanäänestystä |3

Tätä pakkoavioliittoa Naton kanssa toki toppuuttelee aiempi kokoomuslainen - tasavaltamme presidentti Sauli Niinistö - osin pakosta, sillä hänet tontilleen ylivertaisella äänimäärällä valinnut kansa myöskin ylivertaisella mielipidemäärällä vastustaa tuota liittymistä Natoon. Kuten Niinistö toteaa - "olen suomalainen" |4, ja näin tukee hänet valinneen kansan vakaata mielipidettä.


Eurooppa on tosiaan paljon muutakin kuin Kokoomus!

EU-Eurooppa ja Eurooppakin on myös Suomen osalta perussuomalaiset, jotka vastustavat niin EU' ta, euroa kuin Natoakin.


PS on reviiripuolue |5, joka haluaa Suomen suomalaisille [T1]

Samoin PS haluaa ensin omat kuntoon ja sitten muuta "eeuulaiset" PS vastustaa kivenkovaan EU-Elvytyspakettia |6, jonka suurin mysteeri on velan takaisinmaksu - erityisesti Suomen osalta - mehän olemme 'ostamassa velkaa yli kuudella eurolla - saaden tilille vajaa kolme'. Hyvä vai huono diili?


Se on hyvä diili, jos tuota ikävää erotusta ei koskaan makseta takaisin! |7

Voi olla, että aiemman EKP' n pääjohtaja Mario Draghin lausunto on oireellinen tuon velan osittaisen takaisinmaksun osalta - Mario sanaili arvoituksellisesti aikanaan: "EKP':lta ei voi raha loppua". Ja tähän hanakasti komppasi suomalainen talousguru Vesa Vihriälä, joka ilmaisi halun saada ilmaista rahaa EKP:lta valtioille jopa yrityksille |8 - ellei peräti helikopteroitua kulutusvoimaa suoraan kansalaisille. Niin?



EU on vahvana taloudessa, mahona maailmallisessa päätösprosessissa sekä sotilaalliselta kyvyltään US' n talutushihnassa, sillä US luo vastavoimaa (kohtalokkaasti?) kaukaa Atlantin takaa atomiaseillaan - Venäjän suuntaan, joka eurooppalaisena valtiona on se toinen ydinasesuurvalta, jossa me Suomena olemme kiinni 1300 kilometrillä |9. Muistaakohan Kokoomus tämän, kun asettelee väkevää omaa vastakkain asettumista idän ja lännen välille - täällä Suomessa, joka taas on lännen ja idän vedenjakajalla.


EU-Eurooppa on myös jäänne kolonisaatiosta

Kolonialismin aikana lähinnä Länsi-Eurooppaan imettiin nykyisten kehitysmaiden resursseja - ilmaiseksi, puoli-ilmaiseksi, mutta myös ryöstäen - jopa orjia myöten. Tätä olivat eu-eurooppalaisten esivanhemmat. Nyt on kiire Afrikka-komissaari Jutta Urpilaisella - on ehdittävä Afrikkaan ennen Kiinaa, tosin me hävisimme jo tämän kilpajuoksun - historiakin teki tehtävänsä. [T2]


Nyt emme voi olla tyhjäpäitä -

Nyt ratkaistaan EU-Euroopan ja Euroopankin kohtaloa kansakuntien kilpajuoksussa, jossa Kiina maailman suurimpana |0 ottaa varmasti oman suhteellisen osuutensa - maailmastamme, sen ollen yksinkertaisesti 1,41/7,95. EU' n vastinlukupari on 0,44/7,95 ja US' n 0,33/7,95 - huomaamme jotain, kun laskemme yhteen nuo 0,44 ja 0,33!


Mutta EU:lla on suuret mahdollisuudet olla se neljäs maailmojen liittymänä -

Kiinan, USA' n ja Venäjän jälkeen (Venäjän asema pönkittyy toistaiseksi sen ydinaseista, joiden kauhun tasapainon järjestelmät ovat aivan meissä - EU-jäsenvaltio Suomessa kiinni - pohjoisessa Lappimme vieressä - Kuolan niemimaana |E). Muistaakohan Kokoomus tämän, kun Natoa houkuttelee maahamme - nytkin USAF taistelukoneineen saapuu Suomeen Nato-Isäntämaa pöytäkirjan |EE pohjalta, Kuopion Rissalaan |EEE - sitten me ihmettelemme, kun Venäjä ilmaisee tyytymättömyyttä. Saa ajatella - Kokoomuksessakin. [T3]

..
Viitteet
|1 YLE-otsikko: ~

Matti Mörttisen kolumni: Eurooppa on muutakin kuin kokoomus

|4 ~ https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005705909.html - "Olen suomalainen" -TP Sauli Niinistö
|7
|8
|9
|0
.
|E
|EEE

..
|[T1] TIEDE | 40 SUOMI24 565 | VU |[T2] TIEDE |[T3] TIEDE |

...

torstaina, lokakuuta 25, 2018

Euroopan unioni EU – maho jättiläinen suurten varjosta






Suomi liittyi Euroopan unioniin ja menetti täyden itsenäisyytensä [1 – halusimme hiukan yli 50 prosentin kansalaisvoimalla suuremmaksi – tietämättä tulevaisuutta, edes huomista. Meiltä salattiin EU-äänestyksessä oman rahamme myöhempi eliminoiminen ja oman pankkimme – Suomen Pankin itsenäisen aseman luovutus EKP:lle - Euroopan Keskuspankille [2.

EU on maho jättiläinen, jonka todennus on helppoa, kun katsoo sen laajempaa ulkopoliittista merkittävyyttä kansainvälisen politiikan (myrsky)laineilla.

Presidentti Sauli Niinistö totesi [MT] Maaseudun Tulevaisuudessa:

” … Olemme nähneet, että Kiina, USA ja Venäjä pyörittävät nyt tätä palloa. Jos jossain päin maailmaa on kriisi, nämä kolme maata eri kombinaatioissa sitä tuntuvat olevan ratkaisemassa, ja EU on ikään kuin pudonnut pois pöydistä … ” 

Helsingin Sanomat julkaisi vahvasti asenteellisen pääkirjoituksen yhteistyöstä ja vastakkainasettelun maailmasta otsikolla: ”Eurooppa ja Aasia eivät ole kuin yhtä suurta perhettä – ja ingressillä: EU:n ja Aasian maiden huippukokous oli hyvä tilaisuus tukea yhdessä kansainvälistä järjestelmää, mutta Euroopalle Aasia ei ole Yhdysvaltojen vaihtoehto kumppanina

on huomattavaa, että HS-teksti on lehden päätoimituslinja ja edustaa HS' n lännettynyttä kamppailua [3 elintilasta täällä idän ja lännen vedenjakajalla [4 – Suomessa – juttu löytyy täältä: ~ https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000005871470.html – ja alla allekirjoittaneen kommentti, joka lähetettiin myös itse toimitukseen – kommenttikirjoituksena – se julkaistiin.

IL-kommentti:Erinomainen esimerkki itseään laatumediaksi kutsuvalta informaation tuottajalta - alkaen heti otsikosta ja ingressistä. Sen kummemmin perustelematta US nostettiin trumppismista [5 häveliäästi välittämättä EU:n pelikaveriksi.

Saksa ilmaisi EU-talousveturina liittokanslerinsa Angela Merkel' in kautta asiayhteyden, jossa Saksa näyttää siirtävän taloudellisia panoksiaan enemmän itään kuin länteen - hiljalleen, sen hedelmällisyys jää nähtäväksi. Saksalle Venäjä on ollut usein myös kohtalonkysymys, niin nytkin - Saksa tarvitsee Venäjän energiaa, markkinoita ja raaka-aineita!

HS-kirjoituksessa ei puhuta orastavasta yhteistyökehityksestä, mikä tapahtuu Venäjän ja Kiinan välillä, tosin Suomessa valtamedia vähättelee sitä. Karttaa katsoen huomaa Venäjän olevan merkittävän suuri pinta-alaosa Euroopasta. Itse Eurooppa on mittavan Aasian mantereen etäinen "niemimaa".

EU'lle on merkittävää päästä mahdolliseen kiinalais-venäläiseen talous- ja yhteistyökehitykseen mukaan. Suomelle tuo euraasialainen suunta pohjoisesta voisi konkretisoitua Arktisen neuvoston juhlakokouksen yhteydessä kolmen suuren tapaamisena Koillisväylän kautta - sen ollen muun muassa Kiinan pohjoinen silkkitie Aasian ja Euroopan välille [6.

USA' lle suurin uhkatekijä on Kiinan ja Venäjän välinen (ehkä) syvenevä laajakantainen yhteistyö. Tämä yhteinen "kaveruus/toveruus" suistaa Yhdysvallat pois maailmanpoliisiroolista [7; näin voisimme saada sodilta rauhallisemman maailman?

Tosin ”toveruudellakin” on uhkansa, jo nyt on meneillään voimakas idän ja lännen välinen kamppailu "elintilasta" [8 - esimerkiksi kuka ja mikä saastuttaa eniten [Kuva 1.], erityisesti ottaen huomioon päästöjen kumuloituvuus ja väestömääräkehitys viimeiseltä sadalta vuodelta. Miten tässä huomioituu oikeudenmukaisuus per capita?

Presidentti Sauli Niinistö on sanonut suoraan, että EU:lla on liian pieni ulkopoliittinen valta; kolme suurta - Kiina, Venäjä ja US sanelevat. Onko EU maho jättiläinen? [9. On tai ei, nyt EU on valinnan paikassa: itä vai länsi, tai sitten keinua kiikkulaudalla![T]

[9 EU – maho jättiläinen, todettuna jo vuosia sitten:




EU - maho jättiläinen virkarollaattorin varjosta


Ote ylläolevasta linkkikirjoituksesta: ” … UPI-FIIA [10 johtaja Teija Tiilikainen oivalsi ehdottaa YLE haastattelussa venäläisen mentaliteetin olevan ”hajoita ja hallitse” periaatteellista, kun Venäjän presidentti Vladimir Putin käy neuvotteluja suoraan yksittäisten EU-maiden kanssa, tällä kertaa Ukraina kysymyksestä. Sen sijaan Tiilikainen ei oivaltanut sitä, että EU järjestelmänä on todellisjohtajaton jättiläinen, jonka komentosuhteet ovat ulkopuolisille tuntemattomat.

Venäjällä on aina arvostettu voimaa ja todellista valtaa. Venäjä on vahvojen johtajien valtio, jossa kansa pitäisi oikeudenmukaisuudesta, mutta on joutunut taipumaan kahden talouden filosofiaan – viralliseen ja pimeään. Maassa maan tavalla, ja tutkijoidenkin olisi joskus kyettävä katsomaan molempien linssiensä läpi – tyrkyttäessään länsipainotteisia näkökulmiaan. [24]

...
EU on toistaiseksi maho jättiläinen,

joka hakee linjaansa ja sovittelee bryssel-virkarollaattorilla ”miljoonia näkökulmia” yhteiseksi byrokratiaksi. Direktiivien sekaan ei ole enää mahtunut kilvoitelevien EU-suurmaiden johtajien pyrkyryyksistä yhteistä komentolinjaa – korkeista edustajista ja nimityskukkaseksi jääneestä presidentistä huolimatta. … ”

Missä mennään nyt, kun me suomalaisina ja koko EU on valinnan kauhassa, missä mennään kokonaisvaltainen Eurooppa, jonka elimellinen osa on myös Venäjä – maailman suurimpana raaka-aineaittana, toisena ydinasesuurvaltana ja ehkä tulevaisuuden ravintoaittana [11koko muulle Euroopalle – tai meille, ei niin hyvänä vaihtoehtona – Kiinalle, maailman suurimmalle taloudelle [12 ja valtiolle, jonka yhteiskuntajärjestelmä on jo vientituote – alkaen ehkä Afrikasta, jonka valkoinen kolonialismi [13 ryösti jo satoja vuosia sitten … nyt Kiina on tehnyt sinne massiivisen maihinnousun – yhteistyöllä; ei aseilla eikä kolonialismilla.

Missä mennään Eurooppa, eurooppalaisuus ja yhteinen turvallisuusajattelu, jossa Venäjä on elimellinen osa kokonaisturvallisuusajattelua [14, mutta mitä vastaan, jos EU-johdettu vastakkainasettelu loppuu – yhteistyön voimistumiseen venäläisyyden kanssa?


Viitteet:
.
.
[13 [2016]” … Eurooppalaiset valloittivat miltei koko maapallon – Amerikoista Aasiaan. Tavoitteena oli saada riittävä raaka-ainesaanto kehittyvälle teollisuudelle, siis lopulta kulutukselle, jonka myötä muun muassa kuningashuoneet rikastuivat ylläpitämään sotavoimia ja laivastoja tuoden järjestystä valloittamillaan alueilla. Alussa esitetty yhteys mustan Afrikan liitoksesta Belgiaan oli karmeudessaan poikkeuksellinen.

On selvää, että eurooppalaiset isäntämaat ryöstivät alusmaitaan. Alusmaina olivat myös Lähi-itä, Afrikka ja Aasia – juuri sellaiset valtiot, joista tulee nyt EU - Eurooppaan hallitsemattomasti pakolaisia |8 – elintaso- tai muista hädän syistä.

EU – pääkaupunki Bryssel on ottanut paljon vierastyöläisiä kaupunkiinsa, niin paljon, että sinne on muodostunut puolittaisia ghettoja, kuten Ranskaankin. Muistamme Ranskan mellakat jo kymmenen vuoden takaa |9. Kaikkeen tähän juontuu syy-yhteydet dominoina kolonialismiin. Voisimme varovaisesti sanoa, että nyt niitämme sitä mitä kylvimme. Ihmisten muisti on pitkä … ” 


.
[14  -- 237 lukijakommenttia aiheesta Eurooppalainen rauha takautuu Venäjän kanssa - yhdessä linkin:


Ilkka Luoma
Kansalaiskirjoittaja Helsingistä

US  VU |  29  SUOMI24  444  |  T  | BL BL BL FB FB FB BLOG 181604

DOC EU_mahojattilainen_21102018.doc – OpenOffice Writer
PVM 21102018

912_8585 – 09:52_12:17 - MJ7

maanantaina, maaliskuuta 27, 2017

EU on maho jättiläinen ilman identiteettiä


(EU-jäsenvaltioiden johtajat, meiltä pääministeri ja Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä, kokoontuivat taputtelemaan toisiaan selkään saavutetusta 60-vuoden yhteiseurooppalaisuuden iästä |1, jossa niin monet ovat täysin eri mieltä tavoitteista. Iso-Britannia ei enää osallistunut juhliin hajanaisen seurakunnan hymistelyihin - Brexit oli suunnitellulla erourallaan |2)

[ ... Suomessa kansalainen Erkki pohdiskeli täältä meiltä pohjanperiltä - idän karhun kainalosta asemaamme ja tuumasi onnetonta eurovänkäystä, joka tehtiin kansalta suoraan kysymättä - oli tehty onneton vuosisadan ujutus, vain harvojen niin halutessa - Erkki mietti, saisiko europäättäjät vielä vastuuseen - vaikkapa valtakunnan oikeuteen? |3 ...

 ... kansalainen Liisa on ihmeissään, kun meidän pitää olla solidaarisia, koska olemme väitetysti niin rikkaita. Liisa ei ymmärtänyt, kuten ei moni muukaan, mitä aiemman demaripomon Jutta Urpilaisen takuudet ja vakuudet merkitsevät annetuille Kreikan lainoituksille |4. Oliko mopedi karannut vikuroiden Jyrki Kataisen hallitukselta? |5 ...


Evoluutio loi samankaltaisille, saman sisältöisille omat vuosimiljoonaiset perimä- ja reviirijärjestelmät. Reviirit ylläpitävät kansallistunnetta, kansallista turvallisuusajattelua - hyväksyntää omiaan kohtaan ja turvaa omien perintötekijöiden jatkumolle. Näin on säädetty evoluution ohjelmakäskyissä, joita on tuotekehitetty ja sopeutettu satoja miljoonia vuosia. Niinpä EU on keinotekoinen liitto vahvuuden tavoittelusta |6.
...


Yhdysvallat on toiminut maailmanpoliisina

Tämä US liittovaltion omaetutavoitteellinen hallintajärjestelmä on illassaan. Kiina on noussut maailman vaikuttavimmaksi taloudeksi - jo vuonna 2016 |7. Eurooppalaiset entisinä kolonnialisteina - lähinnä Länsi-Euroopasta - eivät voi hyväksyä länsivalkoisen eurooppalaisen tilkkutäkkikulttuurin vaipua vaikuttamattomien asemaan. Keksittiin 1957 kuuden valtion voimin ydin - EEC, joka nyt täytti 60 vuotta Euroopan Unionina.


Eurooppa jatkuu Venäjän Uralille saakka

Ehkä suurimmat esteet Euroopan suurvaltaistumiselle ovat eripura ja ristiriitamielipiteet vallitsevista järjestelmistä - nimenomaan Venäjän kanssa, joka on maailman suurin raaka-aine- ja energia-aitta.

Venäläisyys on ollut aikanaan vuosisatojen saatossa idän valta-aggressiivisten arolaumojen este ja muuri laajemmalle leviämiselle syvälle läntisempään Eurooppaan |8. Venäjää ja EU-Eurooppaa yhdistävät vain kristillinen arvopohja ja joskus muinoiset tsaarien naimasuhteet - toisaalla myös ikuisen Rooman hajoamisen myötä läntinen uskonsuunta ja toisaalla itäinen kristillisyyden versioituminen.


Tänään tarkastellaan puhevalmiin EU:n kykyä nousta maailman suurien joukkoon

EU-Bryssel haaveilee uuden uljaan eurooppalaisuuden yhdistävän läntistä arvomaailmaa, jossa lännen ja idän raja on piirretty jo EU:n sisällä väärin. Lännen sotakoneen Naton houkuttelupolitiikka on nyt synnyttänyt hajoamisuhkaisen EU:n alkusiemenet, kun slaavilainen eurooppalaisuus hakee nyt uutta identiteettiään - niin kommunismin ja ehkä epäonnistuneen länsimaistumiskokeilujen jälkeen.


EU:n osapelastus on luoda toimivat suhteet itään - Venäjälle

Me Suomessa olemme osuva ilmentymä erilaisuudesta, mitä merkitsee olla rajalla - idän ja lännen vedenjakajalla |9. Me tiedämme mitä on merkinnyt idän puriste ja vapautus. Me myöskin tiedämme mitä merkitsi läntinen ruotsalaisuus - satojen vuosien ajan kolmannen viulun soittajan asemassa. Länsimaa Ruotsi oivalsi 1800-luvun alussa tehdä suomalaisista puskurin itää vastaan - oli sodittu liikaa ja suomalaistenkin verta vuodatettu riittämiin kuninkaiden ja tsaarien mielivallan tahdissa.

Meille syntyi ratkaiseva mahdollisuus, kun 1800-luvun mediaväki hoksasi tilata Jean Sibeliukselta edelleen sykähdyttävän sävelmän - näin syntyi Finlandia ja väkevä itsenäisyyskaipuu *. Sittemmin Neuvosto-Venäjän Vladimir Lenin ja Josif Stalin allekirjoittivat meille itsenäisyyden - virallisesti 4. tammikuuta 1918.

Tämän jälkeen olemme kokeneet paljon, hyvin paljon - enemmän kuin pienelle kansakunnallamme olisi soveliasta. Kokemuksiemme myötä olemme pohjanperiltä omanlainen kansakunta, joka ei ole itää eikä länttä, vaan sekoitus länttä ja itää - suhteen muuttuessa idemmäksi mitä lähemmäksi kuljemme Karjalan laulumaita.

Tänään noin 40 prosenttia kansastamme on hyvin epäileväinen läntistä EU-järjestelmää kohtaan. Olisiko nyt näin aika mittauttaa esitodistus halustamme olla mukana EU-Brysselissä?
...
|* Itsenäisyytemme kaukainen protostartti luotiin jo 1700 -luvun lopulla, kun Georg Magnus Sprengtporten*] osasi sukkuloida oivasti Tukholman ja Pietarin väliä –kauaskantoista toimintaa – toivoisi sitä myös nykyhallitukseltamme. Venäjän tsaari oivalsi myös, että perivihollisen Ruotsin ja Venäjän väliin tarvitaan vedenjakaja – ja siihen sopi hyvin ajatus - ”idästä ja lännestä” kotoisin olevat suomalaiset – omalle niemimaalleen!

*] G.M. Sprengtporten--- http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/602/ ---


Kaikki projisoituu tänään rahaan ja lietsottuun idän uhkaan

Tunnetusti olemme eläneet täyttä rauhan aikaa jo yli 70 vuotta. Eräät vähemmistöpiirit koettavat kaikin keinoin lietsoa Venäjän uhkaa jopa vihaa |10 - sitä kutsutaan russofobiaksi, johon myös perinteellinen mediamme osallistuu niin sanottuna West trollingina |11.

Suomen huominen on niin idässä kuin lännessä |12. Kansakuntamme ilmaisee oman täyden enemmistötahtonsa jatkuvana Naton vastuksena |13 - ikäänkuin arkikansalaiset oivaltaisivat, että ystävät täytyy pitää lähellä ja viholliset kaukana (vanha kiinalainen kansanviisaus).

Nythän jäänteeksi jääneet pysähtyneisyyteen päihtyneet airueet sipilöinä, j.niinistöinä, soineina ynnä muina puolisokeina hamuavat turvallisuutta kaukaa merien takaa - ymmärtämättä, että tämä turvasatama on sotinein valtion nykymaailmassa |14 ja tämän käyneen kaikki paljolti hyökkäyssotansa aina kaukana omilta rajoiltaan.

Olisiko esimerkiksi toistaiseksi puolustusministeri Jussi Niinistön avattava myös toinen silmä - havaitsemaan vanha kiinalainen viisaus: “Ellet voita vihollistasi - tee siitä ystävä”.


Mitä me arkikansalaiset voimme tehdä?

Meillä on vain yksi keino ja se on äänestäminen vaaleissa. Määrätietoinen tahto, perustelu ja kansallisen johtajuuden |15 esille tulo voi muuttaa tilanteemme kestävämmällä pohjalle kohti luottamusta.
Emme hae erityissuhteita, vain muiden sisäisiin asioihin puuttumattomuutta, keskittymistä omien toimien laadukkaaseen ja luotettavaan tapaan käydä ulkopolitiikkaa ja tehdä sisäpolitiikkaa. Äänestäjä voi tehdä muutoksen - se vaatii poikkeavan korkeaa äänestysprosenttia, yhdistävää johtajaa sekä uskottavaa kykyä huolehtia ja nähdä todellisuus - molemmin silmin.

...

Onko EU tuotekehityksensä murrosvaiheessa - kyllä on, ja tämä vaatii aivan oman artikkelinsa, joka tehdään vähän myöhemmin, sillä yllättäen EU:sta löytyy protohavaintoja täysin uusista mahdollisuuksista sopeutua, huomioida ja asemoitua kansojen valtapeleihin, sillä reviirien puolustus on jo käynnistynyt liki kaikkialla! Kokonaiseurooppalainen filosofia kyvystä elää kulttuurillisesti erilaisina toistaan kunnioittaen, on myöskin oraallaan.

...
Terävä kirjoitus Ilta-Sanomat/ Taloussanomat - toimittaja Jan Hurri

Kommentointi ylläolevaan

Asiapohdintaa EU- ja eurokriisistä. Omaa maa markka ja muu maa euro |20, mekin menetimme tai luovutimme itsenäisyytemme suurimpia tunnusmerkkejä itseltämme pois - emme enää voi itse omien tarpeiden mukaisesti säätää omaa vientiämme, joka hankaloituessaan vaikeuttaa hyvinvointikehitystämme. Samalla olemme ottaneet muiden taakkoja kannettavaksemme, solidaarisuussyistä. Suomi vietiin euroon kansaltamme salassa. Vain IPU ajaa selkeästi Suomen hallittua eroa ensin eurosta ja sitten EU: sta. Kansa kysyykin milloin otamme itse vastuun omista asioistamme ja palautamme oman itsenäisen päätösvallan omiin asioihimme.
...

EKSTRA

EKSTRA II
[... vielä tänäänkin kansalainen Erkki pohtii miksi meiltä vietiin markka |2 tuo säätelyjen armoitettu mahdollisuus kansallisissa kilpailuissa pärjätä kisassa ulkoisista asiakkaista. Me viemme ja sen myötä menestymme tai uinahdamme. Erkki tietää, että euroon liittymisestä ei suoraan äänestetty ja meidän vietiin sinne ikään kuin varkain …


 … kansalainen Liisa Ilomantsista tietää, että maakunnan keskuspaikkaan Joensuuhun on vähän pidempi kuin kivenheitto. Joensuulaiset taas tietävät, että valtiomme pääkaupunkiin menee juna, lentokone ja autolla ottaa kuusi - seitsemän tuntia murre muuttuu välillä useaan otteeseen. EU Brysseliin saakka Liisa ei jaksa edes katsoa, niin kaukana se on puhumattakaan äänestäjistään kaikonneet ja eronneet europarlamentaarikot eli mepit, joilla ei tunnu olevan mitään yhteistä linjaa äänestäjiään kohtaan tänne kotisuomeen … ]




Ilkka Luoma
Kansalaiskirjoittaja Helsingistä - numerolla 872


...
AL | US | T | VU | BL | BL | FB | FB | BLOG 131708

DOC EU on maho jättiläinen ilman identiteettiä_26032017.doc*
PVM 26032017

|1129|