lauantaina, kesäkuuta 22, 2019

Huawei - maailman suurin tietoverkkojen kokonaistoimittaja

Vakoiluepäilyt varjostavat Huaweita, mutta Unkari ei niistä piittaa, vaan kiihdyttää siirtymistä 5g-verkkoon kiinalaisyhtiön avustuksella

...
Ilkka Luoma 

Huawein ympärille on lännestä muodostettu epäilyjen verkko - ilman ainuttakaan esille tuotua todistetta. Se merkitsee sitä, että Huawei on liian ylivertainen osaamisessaan, tuotekehityksessä ja markkinoinnissa. 

Epäilemättä hintakilpailukyky on erinomainen, sillä Kiinassa teollisuustyöntekijä - suunnitteluineen hankkii kuukaudessa 600 - 2500 euroa, ollen läntistä veljeään reaalisesti reilusti puolet edullisempi. 

Lisäksi Kiinasta joka vuosi valmistuvat noin 340.000 ylempää insinööriä luovat pohjan tehokkaalle tuotekehityskoneistolle. Niinpä lännenmies koettaa suitsia Huawein ylivoimaa luoduilla epäilyksillä varastamisesta, kopioimisesta ja yhteyksistä valtioon - unohtamatta väitteitä turvallisuusriskeinä olevista "tietovuotorei'istä. 

Huawei on maailman suurin verkkotoimittaja. Päätelaitteissa se on jo toinen ja oli aikanaan ennen Microsoftia valmis ostamaan koko Nokian! 

F-securen tietoturvajohtaja Mikko Hyppönen Yle' n haastattelussa: " ... Käytetäänkö Huawein laitteita vakoiluun? 

– Varmasti Huaweilla on yhteyksiä Kiinan hallitukseen. Mutta niin on myös Ericssonilla Ruotsin hallitukseen ja Nokialla Suomen hallitukseen, tietoturvayhtiö F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen sanoo. Mitään konkreettista yhteistyötä ei ole pystytty osoittamaan. 

Yhdysvaltojen kannalta kyse on Hyppösen mielestä ainakin osin kaupankäynnistä ja kauppapolitiikasta. Sikäläistä valtionjohtoa pelottaa Kiinan nousu. 

– On eletty Amerikan imperiumin aikaa sata vuotta, ja nyt aika vahvasti näyttää, että seuraavaksi nousee Kiinan imperiumi. Vastaan voi pyristellä ja imperiumin nousua voi hidastaa. 

Hyppösen mielestä kuvaavaa on, että Yhdysvalloissa ei myydä maailman toiseksi suosituimman Huawein puhelimiakaan käytännössä lainkaan. 

– Huawein reitittimistä ja kännyköistä on löytynyt reikiä [tietoturvapuutteita] ihan kuten vaikkapa Applen kännyistä on löytynyt reikiä. Kuka voi sanoa, ovatko Huawein järjestelmässä olleet reiät tahallaan vai vahingossa jätettyjä, Hyppönen kysyy. ... " -Yle

...

4 kommenttia:

Ilkka Luoma kirjoitti...

.
HS:
Huawei varautuu älypuhelintensa myynnin romahtamiseen 40–60 prosentilla ulkomailla
...

Ilkka Luoma 18.6.2019 - 9:14

On varmaa, että US ja pr. Donald Trump häviävät tämän kauppasodan. Vain yhdellä tavalla voivat voittaa "sodan" - aloittamalla oikean sodan, siksi ylivertaista ja vahvaa US-hyökkäysvoima on - maailmanlaajuisena ilmiönä. Vain US kykenee mobilisoitumaan liki kaikkialle. Trump ei kuulemma halua tätä sotaa, jossa se voittonsa jälkeen itsekin lopulta tuhoutuu - Venäjän viimeisen iskun Borei/ Bulava toimien jälkeen ---

Mutta kauppasota ja Huawei, joka maailman suurimpana tietoverkkojen valmistajana ja toiseksi suurimpana älytaskulaitteiden suunnittelijana ja tuotantolinjana on joutunut liian "uhkaavana" trumppismin "Uhkaa, kiristä ja pakota" -tapahtumaketjuun.

Kylmän kaupallisesti todettuna US' lta unohtui yksi kauppasotapelin parametri - kiinalaisten isänmaallisuus ... voimme olla varmoja, että jos Trump ja Kiinan pr. Xi Jinping eivät sovi asioita - kerrasta, kohta tapaamisessaan, niin amerikkalaisten tuotteiden myynti pysähtyy Kiinassa kuin seinään - Kiina on maailman suurin sisämarkkina, nyt potentiaalina ja huomenna jo todellisuutena.

Samalla saattaa amerikkalaisten oma vientitoiminta takertua komponettien pulaan - hinta-laatu -ajatteluna, sillä kiinalaiset komponentit ja osavalmisteet tuovat myös meille Suomelle hyvää kilpailukykyä kokonaistoimituksiin, siksi ylivertaisia monet kiinalaiskomponentit ja osavalmisteet ovat! Astuiko Trump näin omaan virittämäänsä miinaan?

Jää nähtäväksi miten US häviää kauppapelinsä, sillä Kiina on kuitenkin maailman suurin vientivaltio ja sen kauppakaari ulottuu kaikkiin maailman maihin - amerikkalaisten vastaava ei yllä lähellekään samaa kirjoa, mitä kiinalaiset kauppahenkilöt maailmalta tilauksina tuovat.

Huawei osaa reaalisesti varautua US-markkinan häviämiseen, jota en pidä kylläkään reaalisena, sillä Trump on tunnettu äkkipikakäänteissään, ja on oletettavaa, että sopu syntyy Xi' n tapaamisessa. Pr. Xi osaa henkilöpsykologian ja tuntee voimansa ja erityisesti sen, että Kiina yhdessä Venäjän kanssa on maailman vaikuttavin!
.

Ilkka Luoma kirjoitti...

.
HS:
Puolijohdeyhtiö Broadcom varoittaa Yhdysvaltojen Huawei-painostuksen seurauksista, eurooppalaisten kilpailijoiden osakkeet halpenevat
...

Ilkka Luoma 15.6.2019 - 10:32

US on trumppismina tunnustamassa vapaan kilpailullisen asemansa häviön Kiinalle. Nyt US pr. Donald Trump tykittää uusnormaaliaan: "Uhkaa, kiristä ja pakota" -mentaliteettia. On otettu käyttöön protektionismi, joka on vastoin WTO-sopimuksia, joita juuri Yhdysvallat on taholtansa vaatinut. Kun kyky kilpailla on mennyt, on otettu työkalupakista muut keinot idella "The Great America", jonka uusin ilmentymä on rehti tunnustus millaisia maahanmuuttajia US tarvitsee - koulutettuja englanninkielen huippuosaajia. Heitä haluavat muutkin.

Huawein kotimaa Kiina valmistaa joka vuosi 340 000 ylempää insinööriä maailman suurimmalle suunnittelu- ja tuotantokoneistolle. Kiina on jo maailman suurin kansantalous (bkt/ppp - IMF) ja suurin viejävaltio, ottaen näin taloudessakin osuutensa maailmamittakaavassa suhdeluvulla 1,4/7,9. Kiinalaiset yliopistot ovat jo huippuluokkaa ja tuottavat henkistä voimaa siten, että maapatenttien määrä Kiinasta on jo suurin - tosin menetelmä on hiukan erilainen kuin lännessä - patentteihin liittyen myös trade mark ominaisuuksia.

Huaweita kohtaan on esitetty syytöksiä - ilman julkistettuja todisteita. Väitteet ovat siis niin kauan perusteettomia, kunnes ne vankoin näytöin varmennetaan. Tämä kertonee lännen tahdon suitsia Huaweita, joka on kasvanut informaatiologistiikassa teknologian osalta maailman suurimmaksi.

Aikanaan Huawei olisi ollut halukas ostamaan koko Nokian - jo ennen Microsoftia ... Jossittelut sikseen, ja tilanne nyt, jossa Huawei etenee amerikkalaisten vastustuksesta, jopa parjauksesta huolimatta ... Maailma jatkuu US' n jälkeen laajalle ja Huawei on jo tuolla - lähinnä kehitysmaissa, jotka erityisesti tarvitsevat kansalaisilleen toimivaa, tehokasta ja edullista tiedonsiirtokapasiteettia - parantamaan kansalaistensa yhteyksiä - "parempaan elämään".

Huawein todisteeton käsittely nostaa hitaasti kiiruhtavat kiinalaiset vastatoimiin, josta HS näyttää käyttävän sanaa "kosto" - herää kysymys, mitä HS tällä sanan valinnalla tarkoittaa?
.

Ilkka Luoma kirjoitti...

.
HS:
Huawei ja Google kilpailevat nyt ajasta ja puhelinten hallinnasta

...
Ilkka Luoma 15.6.2019 - 10:09

Huawein ”Häränsarvi” on Eurooppaa imitoiva kampus, jossa linnojen välissä liikkuvat junat vievät työntekijät tekemään puhelimia
...

Ilkka Luoma 2.6.2019 - 10:05

Huawei on Kiinassa myös instituutio, sen valtavan kasvun myötä sekä nykyään suuren innovaatio- ja keksintökyvyn myötä. Huawei on maailman suurin verkkolaitevalmistaja, jolla on myös Suomessa laajaa tuotekehitystä sekä markkinatutkimusta, erityisesti miten lännessä koetaan kehitys informatiologistiikan osalta.

On näin selvää, että kauppaan tottunut suurvalta - ollen jo maailman suurin kansantalous (bkt/PPP - IMF*) haluaa tietää miten sen vientimaissa nähdään huominen ja tulevaisuus - Huawein edustamalla suunnittelu- ja tuotantoalueella.

Siksi tämäkin kampus osaltansa (!) halutaan muistuttavan niitä markkinoita, joista Kiina tuottaa itselleen vientiä, onhan Kiina maailman suurin vientivaltio, ja erityisesti tietoliikenteessä, joka tullee yhdistämään kaikki "savut" ja laitteet yhteen - maailmanverkoksi (5-7G), jossa tänään on amerikkalaishegemonia - nykyisen kaltaisena internettinä ja sen valvontana.

Huawei on tarkka asiakkaistaan ja asiakaskandidaateistaan - se haluaa olla edelleen maailman suurin viejä - vähintään niin kauan kunnes amerikkalaismaisesti oma kotimarkkina kykenee ylläpitämään tavoitellun elintason.

Nythän Kiinan kotimarkkina on maailman suurin, mutta tänään vain potentiaalina - ehkä ylihuomenna se on suurin (kulutukseltaan/ ostovoimaltaan), ja jos on kuten USA - on se ympäristöjäljeltään pelottava. Nykyään kiinalaisten henkilökohtainen jälki ympäristöönsä on vielä pieni - verrattuna EU-Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin.

Huawei on kaikkea sitä mitä Kiinan Keskushallinto haluaa muidenkin kiinalaisten aloillaan olevan. Suuri, voimakas, kykyinen tuotekehityksessä ja innovatiivinen markkinoinnissa - ja jos osataan markkinoida sinne missä vientikysyntä on - pitää tietää heidän kulttuuri, tavat, perinne ja historia ... näin syntyy menestys, jota kiinalaiset himoitsevat yhtä paljon kuin EU tai US! Btw. Eräs kiinalaisrikas rakensi itselleen talon - se oli kopio US presidentin Valkoisesta talosta ... Niin, mitä se merkitseekään? ;-)
.