Sanat ovat vaillinaisuutta, mutta yritettävä on ~ kunnes kuvat aukeavat mieliin harmonisena jatkumona. Tajunnanvirta on ajallista vilinää sielun peilissä - silmissä, mutta jäikö yhteys ymmärrykseen ja mieleen saavuttamatta? Ystävät - Tutkikaa itseänne, niin löytävälle avataan ...
sunnuntai, syyskuuta 15, 2019
Metsä on kaikille yhteinen voimavara ja sitä on käytettävä säästeliäästi!
Erinomainen ja ennakkoluuloton avaus. Kuka tai mikä /ketkä omistavat maan, ja siis metsät? Ei kukaan ihminen tai ihmisryhmä - edes.
Meitä kaikkia elättävä biosfäärillinen maaperä - metsineen - on "aina". Ihminen on vain sosiaaliturvatunnuksellinen ajanjakso, syntymänä ja kiertoon lähtönä. Ei muuta.
Kiinassa ei ihminen omista maata, ei metsää - eikä peltoja; sen sijaan maapintaan on käyttöoikeus, esimerkiksi kyläyhteisöllä, jolle on mitoitettu sellainen määrä maata, jonka pitäisi elättää omavaraisuudessa kyseinen kyläyhteisö - siis ideaalisesti.
Metsä on maapallon merkittävä keuhkon osa - siis hapen tuottaja ja hiilidioksidin aidosti hyödyntäjä - oman viherkasvunsa nimissä, ja samalla syntyy meille välttämätöntä happea - ilman tuota "räjähdysainetta" elämme muutaman minuutin.
Metsä on yhteistä koko biosfäärille - aina ensimmäisesti bakteerista viimeiseen ihmiseen - kaikki hyödynnämme tätä biomassallista elonkierron monimuotoisuutta, jota ihmisen oma itsellinen käyttöitsekkyys on vähentänyt systemaattisesti jo parisataa vuotta - tätä ennen metsät saivat olla omanaan.
Metsää on hakattu laivoiksi, polttopuuksi ja rakennuksiksi jo pari tuhatta vuotta - roomalaisista kiinalaisiin dzonkkeihin. Englannista metsät "katosivat" paljolti siirtomaakolonian imperiumin siirtomaalaivastoiksi - sota-aluksineen.
Metsä ja maa olivat Pohjois-Amerikan intiaaneille yhteistä nautinta-aluetta, samankaltaisin reviirein kuin Kiinan kyläyhteisöjen käyttöoikeus peltopinta-aloihin. Saamelaisetkin nauttivat tästä erikoisominaisuudesta, kunnes intiaanien harmiksi tulivat valkoiset valloittajat, jotka aloittivat piikkilangoituksen ja rajasivat alkuperäiset omiin hupeneviin reservaatteihin - entä saamelaiset?
Asenne metsiin on nyt ponnahtanut pinnalle, kun Brasilian nykyjohto sallii Amazonian sademetsän systemaattisen tehohyödynnöksen oman maansa vientitoiminnan eteen.
Mihin vedämme rajaviivat, kun käsittelemme maailmallisia keuhkoja - ikään kuin valtamerinä, jotka ovat "kaikkien".
Meitä kaikkia elättävä biosfäärillinen maaperä - metsineen - on "aina". Ihminen on vain sosiaaliturvatunnuksellinen ajanjakso, syntymänä ja kiertoon lähtönä. Ei muuta.
Kiinassa ei ihminen omista maata, ei metsää - eikä peltoja; sen sijaan maapintaan on käyttöoikeus, esimerkiksi kyläyhteisöllä, jolle on mitoitettu sellainen määrä maata, jonka pitäisi elättää omavaraisuudessa kyseinen kyläyhteisö - siis ideaalisesti.
Metsä on maapallon merkittävä keuhkon osa - siis hapen tuottaja ja hiilidioksidin aidosti hyödyntäjä - oman viherkasvunsa nimissä, ja samalla syntyy meille välttämätöntä happea - ilman tuota "räjähdysainetta" elämme muutaman minuutin.
Metsä on yhteistä koko biosfäärille - aina ensimmäisesti bakteerista viimeiseen ihmiseen - kaikki hyödynnämme tätä biomassallista elonkierron monimuotoisuutta, jota ihmisen oma itsellinen käyttöitsekkyys on vähentänyt systemaattisesti jo parisataa vuotta - tätä ennen metsät saivat olla omanaan.
Metsää on hakattu laivoiksi, polttopuuksi ja rakennuksiksi jo pari tuhatta vuotta - roomalaisista kiinalaisiin dzonkkeihin. Englannista metsät "katosivat" paljolti siirtomaakolonian imperiumin siirtomaalaivastoiksi - sota-aluksineen.
Metsä ja maa olivat Pohjois-Amerikan intiaaneille yhteistä nautinta-aluetta, samankaltaisin reviirein kuin Kiinan kyläyhteisöjen käyttöoikeus peltopinta-aloihin. Saamelaisetkin nauttivat tästä erikoisominaisuudesta, kunnes intiaanien harmiksi tulivat valkoiset valloittajat, jotka aloittivat piikkilangoituksen ja rajasivat alkuperäiset omiin hupeneviin reservaatteihin - entä saamelaiset?
Asenne metsiin on nyt ponnahtanut pinnalle, kun Brasilian nykyjohto sallii Amazonian sademetsän systemaattisen tehohyödynnöksen oman maansa vientitoiminnan eteen.
Mihin vedämme rajaviivat, kun käsittelemme maailmallisia keuhkoja - ikään kuin valtamerinä, jotka ovat "kaikkien".