keskiviikkona, huhtikuuta 14, 2021

Suomen hyvien palveluksien puolueettomuus ja sekaantumattomuus vieraiden asioihin

 


"

Venäjä aloitti merisota­harjoituksen Krimin edustalla, Yhdysvaltain hävittäjät purjehtivat Mustalle­merelle

" -HS


Ydinasesuurvaltojen kipukohdat – USA' n Afganistan ja Venäjän Ukraina

US' n uusi presidentti Joe Biden näyttää omaa sekaantumistaan viivyttämällä omien taistelujoukkojensa kotiuttamista Afganistanista |1

- edeltäjä Donald Trump olisi halunnut tuoda omat us-sotilaat pois jo aiemmin kuin muistopäivänä 9/11 – tällöin tulee 20 vuotta täyteen ja näin Afganistanista pidempi sota kuin kuuluisasta Vietnamista.

 

Biden haluaa korostaa mahtiaan ulkoisissa valtioissa

Afganistanissakin US on lopulta  ilman mitään YK-mandaattia. Mitä USA voitti tällä 20 vuotta kestäneillä pommituksilla, miehityksellä kuin tuhansilla kuolonuhreilla mitä ulkoa sekaannuttu sota Afganistanissa on aiheuttanut. Viralliseksi syyksi todettiin Afganistanin sotaretkeen kosto ja kurinpalautus Yhdysvaltoihin kohdistuneen 9/11-terrori-iskun vuoksi.

 

Ukraina on luku omansa

Tässä kannattaa aloittaa perehtyminen slaavilaisuuteen, Kiovan Venäjään kuin tapahtumiin Kiovan Maidanin aukiolla, jota ei ole vieläkään kansainvälisesti ja puolueettomasti tutkittu, mitä, ketkä ja miten vaikuttivat aukion verimellakoihin, joiden myötä laillisesti valittu Ukrainan presidentti Viktor Janukovyts syrjäytettiin - epäilyttävän laittomasti.

 

Venäjän presidentti Vladimir Putin onnistui omissa taktiikkasiirroissaan hyvin tavoitellessaan uutta strategiaa kahden ydinasesuurvallan välille |2

Presidentti Biden ilmaisi halunsa tavata henkilökohtaisesti kollegansa Vladimir Putinin - vaikkapa yllättäen Suomessa. Näin Putin pääsee opastamaan ja kertomaan oman läheisnäkemyksen Ukrainan tilanteesta - unohtamatta Syyriaa kuin Pohjoisen ulottuvuuttakaan |3 - Kuolan niemimaineen. Hyvä näin.

 

 Maailma tarvitsee nyt hyviä palveluksia

Näitä palveluksia on vaatimattomasti ja puolueettomasti tarjonnut Suomen presidentti Sauli Niinistö |4 - saaden tässä vahvan tuen käytännön Suomea johtavalta PM Sanna Marinilta, joka on saanut neuvoja ulkopolitikan osalta kokeneelta asiantuntijalta Erkki Tuomiojalta - arvattavasti.

Nyt on paikka Suomelle, ja myös ulkoministeri Pekka Haavistolle |5, pysyä huomaavaisesti puolueettomana ja nähdä asia kaikin puolin - unohtamatta asemaamme idän ja lännen vedenjakajalla.

Meille tarjotaan nyt vaivihkaa 10-arvoista asemaa hyvien palveluksien tarjoajana |6 - kattamaan pöytä lopulta kolmelle suurelle - ehkä Rovaniemelle.

Kaikki kolme suurta: Kiinan presidentti Xi Jinping (osioihin Afganistan |7, Iran |8 ja Pohjoinen ulottuvuus – Koillisväylänä |9), US' n presidentti Biden (Ukraina |10, Syyria |11 ja Afganistan - unohtamatta katoavaa maailmanpoliisiroolitusta |12) sekä Venäjän presidentti Putin - osioissa: Ukraina, Syyria, Iran, Pohjoinen ulottuvuus sekä yllättäen Afganistan.

Tässä on presidentillemme Niinistölle täyden 10-mahdollisuus kuitata arvostettu ja aidosti ansaittu Nobelin Rauhanpalkinto - se suorastaan nyt ojentuu Saulille. Onnea matkaan.

 

Nyt suomalainen media voisi valaa rauhaa laineille, ja lopettaa väkevä vastakkainasettelu idän ja lännen välille |13

Laatumedia voisi löytää uuden tien - 'sveitsittymisen tien' |14 - kohden asemaa, jossa Suomi koetaan luotettavaksi ja puolueettomaksi pöydän kattajaksi kaikille konfliktoituneille, jotka haluavat uskottavaa ja osaavaa neuvottelupöydän ylläpitäjää, jotta neuvotteluratkaisut päätyisivät rauhaan ja maailmalliseen tasapainottumiseen.

..

Viitteet ja muut aiheeseen liittyvät internet-linkit löytyvät myöhemmin täältä ~ VU – .

|1 ~ https://yle.fi/uutiset/3-11882698

|2 ~ https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000007920130.html  - 

|3

|4

|5

|6

|7

|8

|9

.

|10

|11

|12

|13 ~ https://www.tiede.fi/keskustelu/78832/idan-ja-lannen-valinen-vastakkainasettelu-kiihtyy  - 

|14

.

TIEDE  |  SUOMI24  | TIEDE  | SUOMI24  |  UHKAKUVA  |  ILTALEHTI  |  UPI-FIIA  |

Emme liity Natoon - uusi puolustuspoliittinen selonteko kansakunnan mieleiseksi  [221|163]

YLE-MEDIALINKIT

https://yle.fi/uutiset/3-11882613  - https://yle.fi/uutiset/3-11881533  - https://yle.fi/uutiset/3-11883375  - https://yle.fi/uutiset/3-11883300  |


.

Ilkka Luoma

.

HUOM! Tämä on yksityishenkilön kirjoittama mielipidekirjoitus, jolla ei mitään virallista asemaa lähettävän postipalvelimen haltijan – Ympäristöteollisuusyhdistys ry’ n kanssa.

 

 

Lähetetty Windows 10:n Sähköpostista


2 kommenttia:

Ilkka Luoma kirjoitti...

.
Vastaanottaja:

Tasavallan.Presidentti@tpk.fi; sanna.marin@vnk.fi; pekka.haavisto@formin.fi; mika.niikko@eduskunta.fi; ilkka.kanerva@eduskunta.fi; erkki.tuomioja@eduskunta.fi; Paavo Väyrynen; antti.kaikkonen@defmin.fi

Kopio:

petteri.orpo@eduskunta.fi; jussi.halla-aho@eduskunta.fi; annika.saarikko@eduskunta.fi; maria.ohisalo@intermin.fi; paavo.arhinmaki@eduskunta.fi; mika.aaltola@fiia.fi; teija.tiilikainen@hybridcoe.fi; elina.lepomaki@eduskunta.fi; laura.huhtasaari@europarl.europa.eu; timo.kivinen@mil.fi; markku.kangaspuro@helsinki.fi; katriina.toyryla@yle.fi; pilvi.pitkaranta@yle.fi
.

Ilkka Luoma kirjoitti...

.
Venäjän presidentti Vladimir Putin käytti omia aiemmin opittuja tapoja lannistaakseen ja/tai kääntääkseen uuden us-presidentti Joe Biden' in päätä tulla neuvottelemaan kasvotusten. Tällöin samalla Biden' ille aukeaa mahdollisuus perustella väitettään, jossa hän nimitteli Putinia "tappajaksi".

Mikäli tässä turkkilaistieto pitää paikansa - oli se viisas veto Biden' ltä, sillä vain hän voi tehdä noin radikaalin teon, jossa on mahdollista, että näin valtikka annettiin Putinille.

Aikanaan media maalasi Venäjän ja Putinin voittaneen, kun aiempi us-presidentti Donald Trump tunnusti US CIA' n aseistaneen salaisesti jo vuodesta 2013 Syyrian laittomia kapinoitsijoita. Trump päätti tuon CIA avun käskyllään -näin suomalainenkin media uutisoi tapahtunutta - "Trump käski CIA:ta lopettamaan salaisen operaation Syyriassa – WP: ”Putin voitti”" -Ilta-Sanomat 2017.

Tai sitten Biden oli vieläkin viisaampi ja lähtee rakentamaan uutta sopua, uhoilun ja mahtailunsa jälkeen, sillä Bidenille on saatettu sanoa Venäjän liian vaaralliseksi vastustajaksi - ja juuri ydiniskuvoimansa vuoksi. On meneillään kuitenkin hermojakin kiristelevä maaottelu - kahden sotilasmahdin välillä, jossa on mukana kolmas kortti - Jokerina Kiina ja sen läheistyvä suhde Venäjään (?)

Ehkä Saksakin on jo lukenut "lakia" Biden' ille?

Nimittäin Saksa jos mikä tietää mitä merkitsee sota venäläisiä vastaan. Saksan kolmas valtakunta hyökkäsi Adolf Hitlerin käskystä itään - oli saatava uutta elintilaa - 'lebensraum' ia' - näin syntyi Operaatio Barbarossa, jonka joukkoja Kiovassa jopa avosylin otettiin vastaan, vaikka tuolloin Ukraina oli osa Neuvostoliittoa.

Ehkä kaikki tämä on nyt opastettu Biden' ille, joka osasi huomata negaatiot ukrainalaisten laitatoimijoiden kytköksistä Ukrainan äärioikeistoon ja jo historialtaan likeisiin suhteisiin kansallissosialismiin.

Tai sitten ei - vaan Biden oivalsi että nyt on rauhoitettava tilannetta - ollaan hyvin lähellä Venäjän, venäläisyyden rajaa ja keskellä slaavien keskinäistä kahinaa. Ehkä Biden myös huomasi, että ollaan hyvin kaukana US' n rajoilta, eikä mitään etnisyyttä löydetty amerikkalaisten ja ukrainalaisten välille. Ehkä Serbia ja Kosovokin oli opastettu Bidenille?

Mutta, jos tosiaan turkkilaiset ovat tiedoiltaan ajan tasalla on tuo pyörtämispäätös US Navy' n ohjustaistelulaivojen osalta aivan oikea ja tilannetta rauhoittava. Tässä on turha maalata vastakkainasettelua ja todeta sen olleen heikkoutta Putinin edessä!


.
YLE: "Turkkilaiset diplomaattilähteet: USA peruuttanut kahden sotalaivan siirtämisen Mustallemerelle
Yhdysvallat ei vahvistanut sen enempää sotalaivojen suunniteltua siirtoa kuin siirron perumistakaan."

~ https://yle.fi/uutiset/3-11884753 -

...