sunnuntaina, elokuuta 27, 2023

Kolme aiempaa ulkoministeriä - samaan pöytään

ISÄN|2636|428731|MAA



"

V 2016 - Paavo Väyrynen rajajupakasta: "Putinia syytetään kaikesta, mitä maassa tapahtuu"|0

"

_



Kun kansa nyt lopulta miettii, osin herättyäänkin mitä tuli valtiojohdosta tehdyksi tässä viimeisen reilu vuoden aikana -

.. miten nuo päätökset vaikuttavat ja tulevat lopulta vaikuttamaan myöhemminkin kansakuntamme turvallisuuteen, kaupankäyntiin kuin maakuvaan kautta maailman ..

.. olisi äärimmäisen mielenkiintoista saada kolme ajassaan ulkoministeriä yhteen ja samaan pöytään: ministerivirkavuosijärjestyksessä Paavo Väyrynen, Erkki Tuomioja ja Timo Soini.

Tämä kolmikko on kokemukseltaan ylivertainen ulkopolitiikan saralta - ja kiintoisasti kukin näkemyksiään esille tuovina!

__
Tässä voidaan sanoa, että "kyllä kansa tykkää" - eli haluaisi aidosti kuulla taitavasti haastateltuina nämä kolme yhdessä!

Lisäisin vielä sen, että tämä tasapuolisesti ja arvokkaasti ilman mitään ennakkopinttymiä suoritettava toimittajuushaastattelu | -juonto olisi ehkä se tärkein valmistelu tietopohjaksi tulevaan presidenttikisaan.

Sinällään nämä kaikki aiempaa ulkopolitiikkaakin hoitaneet poliitikot olisivat ehdokkuuden arvoisia - vuoden 2024 presidenttivaaleihin!

Lisäksi paneeliin voisivat asiantuntijoina politiikan ulkopuolelta osallistua Pekka Visuri |1, Heikki Patomäki |2 ja Heikki Talvitie |3 ---

|0 ~ https://yle.fi/a/3-9128359 -

Yle-ingressi: "Tuoreen norjalaisen tutkijaraportin mukaan vuosi sitten alkanut pakolaisten joukkotulo itärajalta Norjaan ja Suomeen ei ollut Venäjän hybridisotaa. Fridtjof Nansenin instituutin tutkijoiden mukaan turvapaikanhakijoita houkutti Norjaan ja Suomeen halpa matka ja turvallinen reitti.

|1 ~ https://fi.wikipedia.org/wiki/Pekka_Visuri -
|2 ~ https://fi.wikipedia.org/wiki/Heikki_Patom%C3%A4ki -
|3 ~ https://fi.wikipedia.org/wiki/Heikki_Talvitie -




"

V 2022 - Tuomioja puolustaa sanojaan Twitterissä: Syytti suomalaislehdistöä sotapsykoosista yhdysvaltalaismedian haastattelussa

" |4

_


__
Kolme teemaa yhteisen pöydän paneeliin ---

A) Moniarvoistuva maailma
B) Venäjä osana Eurooppaa
C) maailmankaupan tasa-arvo - unohtamatta raaka-aineiden ominaisuutta tuotantoon

Mielenkiintobonuksena D) yhteinen vastuu ympäristötuhoista sen viimeiseltä 200 vuodelta valtioittain eli aiheuttajien mukaisesti katsottuna. Tuon bonuksen myötä paneeliin olisi valittava juuri oikea ympäristöasioiden huippuasiantuntija - sehän voisi olla Petteri Taalas |5!


Miksi kohta D), siksi koska Suomen presidentillä tulee olla selvä, kirkas ja kaukokatseinen näkemys mitä ympäristötuho lopulta merkitsee, jos emme osaa tehdä asian korjaamiseksi mitään riittävää!

|4 Ja kuinka oikeassa Tuomioja olikaan jo tuona vuonna 2022, katso linkki: VIEMÄRIMEDIA!

|5 ~ https://fi.wikipedia.org/wiki/Petteri_Taalas -

__


123910



Kuva: ~ https://www.savonsanomat.fi/paikalliset/3061080


"

V 2015 - Soini: Tömähti uusi jytky

"


---


EKSTRA

Kansalaisarvioita nykyisen uuden kokoomus-ulkoministerin ulosanneista

https://ilkkaluoma.blogspot.com/2023/08/um-elina-valtonen-puhetta-ilman.html - 

"UM Elina Valtonen - puhetta ilman valtioviisautta tosiasioita tunnustamatta?"


..

|  80  SUOMI24  420  |  VU  |  FB  |  Vapaa sana  |  FB BLOG  |  X  |   


__


ILU-MEDIA

IJL-Productions



Kansalaiskirjoittaja

Ilkka Luoma

YMPÄRISTÖTEOLLISUUS

https://www.ymparistoteollisuus.com

290823 - Total Visits: 849229 Total Visitors: 126205   

220823 - Total Visits: 832204 Total Visitors: 125125


https://www.jontikka.blogspot.com

IJL-kommentteja HS-artikkeleihin

__
e

e

e


290823 - Total Visits: 849229 Total Visitors: 126205   

220823 - Total Visits: 832204 Total Visitors: 125125   


4 kommenttia:

Ilkka Luoma kirjoitti...

I e-mail:

Lähetetty: perjantai 8. syyskuuta 2023 9:06

Vastaanottaja: Tasavallan.Presidentti@tpk.fi; Paavo Väyrynen; erkkituomioja@hotmail.com; Risto E. J. Penttilä; mikael.mattlin@utu.fi; Antero Mukka; Ulla Appelsin; jouko.jokinen@yle.fi; markku.kangaspuro@helsinki.fi; heikki.patomaki@helsinki.fi

Kopio: Karvala Kreeta; Timo Haapala; timo.pa.miettinen@helsinki.fi; Anu Ubaud; Pasanen, Inkeri; teija.tiilikainen@hybridcoe.fi; Saska Saarikoski; matti.kalliokoski@otava.fi; Jouko Juonala; Pekka Mykkänen; pekka.visuri@kolumbus.fi

Aihe: Kansalaiskirjoitus: Kolme kokenutta ulkoministeriä kansakuntatenttiin


..

Ilkka Luoma kirjoitti...

II e-mail:

Lähetetty: perjantai 8. syyskuuta 2023 9:18

Vastaanottaja: markku.mantila@ilkkapohjalainen.fi; seija.vaaherkumpu@yle.fi; Sami Sillanpää; eero.heinaluoma@europarl.europa.eu; elina.lappalainen@hs.fi; jarmo.huhtanen@hs.fi; Katri Kallionpää; ville.niinisto@europarl.europa.eu

Kopio: juha-pekka.raeste@hs.fi; juha.ristamaki@iltalehti.fi; merja.yla-anttila@yle.fi; Laura Saarikoski; Olli Waris; olli.rehn@bof.fi; mauri.pekkarinen@europarl.europa.eu; ville.simila@hs.fi; mika.aaltola@fiia.fi

Aihe: Kansalaiskirjoitus: Kolme kokenutta ulkoministeriä kansakuntatenttiin


..

Ilkka Luoma kirjoitti...

III e-mail:

Lähetetty: perjantai 8. syyskuuta 2023 9:29

Vastaanottaja: eeva.palojarvi@hs.fi; SARVAMAA Petri; Arja Paananen; jussi.lehmusvesi@hs.fi; Heikki Aittokoski; mika.hentunen@yle.fi; jyri.hakamies@ek.fi; heidi.hautala@europarl.europa.eu

Kopio: saara.aholainen@hs.fi; petri.seppa@is.fi; heidi.hagelin@iltasanomat.fi; jussi.lehmusvesi@hs.fi; heikki.heiskanen@yle.fi; mikael.pentikainen@yrittajat.fi; jyrki.katainen@sitra.fi; sinikukka.saari@fiia.fi; antti.herlin@kone.com

Aihe: Kansalaiskirjoitus: Kolme kokenutta ulkoministeriä kansakuntatenttiin


..

Ilkka Luoma kirjoitti...

IV e-mail:

Lähetetty: perjantai 8. syyskuuta 2023 9:44

Vastaanottaja: erkka.mikkonen@yle.fi; ilmari.kaihko@helsinki.fi; henri.hakkinen@hs.fi; veera.luoma-aho@hs.fi; hanna.huhtamaki@hs.fi; mikko.hautala@formin.fi; laura.huhtasaari@europarl.europa.eu

Kopio: ilmo.ilkka@hs.fi; iro.sarkka@fiia.fi; Akseli Erkkilä; henri.a.vanhanen@fiia.fi; Veli-Pekka Lehtonen; toimisto@haavisto2024.fi; pekka.hakala@hs.fi; mari.koppinen@hs.fi; timo.paunonen@is.fi

Aihe: Kansalaiskirjoitus: Kolme kokenutta ulkoministeriä kansakuntatenttiin


..