keskiviikkona, maaliskuuta 23, 2005

Miksi kansalaiset vierastavat yhteisten asioiden hoitoa?



***



Politiikka on myös peilikuva puolueista ja niiden johtavista päättäjistä. Suomessa on kaksi selvästi suurta puoluetta ja yksi pienempi. Näiden kolmen puolueen käytännön toimintatapa sekä esiintyminen on samankaltaista. Aatteet julkikuvan takana ovat hämärtyneet. Poliittinen jargonia on erkaantunut peruskansalaisen käyttökielestä. Tavallinen veronmaksaja pitää jo perin selvästi vitsinä sitä poliittista liturgiaa ja sanojen asetantaa, jossa loppujen lopuksi ei sanota juuri mitään. 


Toinen merkittävistä vaikuttajapuolueista käy puheenjohtajataistoon toverillisessa hengessä. Vaalean punainen aate hakee uuden keulakuvansa edellisen positiivisen jurottajan tilalle. On myönnettävä, että Paavo Lipponen on ollut parhaimmillaan  ---

Mooses Kekkonen. 


Lipponen teki suomalaisen perusmiehen työn omalla karismallaan 

Karisma on muutoin ollut harvinainen ilmiö Suomen politiikan hahmotaivaalla. Paavo Lipponen voi poistua areenalta hyvissä mielin, hän tulee jäämään kansalaisten mieliin miehenä jolla oli valtaa ja hän myös sitä käytti sekä loi omaa linjaansa. 

Suhteiden hoitaminen mm. Saksaan ei ole niitä pienimpiä asioita Suomessa. Keskusta ja Demaripuolue jakaa käytännön vallankäytön politiikassa. Pääministeri Matti Vanhanen on saanut luotettavan miehen leiman, uskotaan, että hänen toimiinsa luotetaan myös demarileirissä, siksi varovainen hän on sanan käänteissään, so. ei sano juuri mitään. 

Matti Vanhanen nauttiin kansalaisluottamusta perusmiehenä maaseudun omakotitalosta kirves tai moottorisaha kädessään (muistamme presidentti Koiviston mökillään halkoja pilkkomassa). 


Vanhasen arvot ovat kunniakkaasti viljavassa peltomullassa 

 Tosiasia on se, että suuri kansa on vieraantunut politiikan hoidosta; tämä ei ole kansan syy, se on puoluepolitiikan syy.

Kansaa ei muuteta, vaan politiikan hoitoa muutetaan. Piirun siirto ihmistä kohti ei riitä; puoluesihteeri Eero Heinäluoma saa reivata demaripurjetta reippaasti kansaa kohti. 

Heinäluoma on vanha ammattiyhdistysjyrä, eli tuntee palkansaajan, tältä osin kaikki kunnossa. Puoluesihteerin sanankäyttö on hillittyä ja luottamusta herättävää, mutta se ei riitä uusille tuleville aktiivisille nuorille äänestäjille. Demari puolueella on nyt se kuuluisa tuhannen euron palkkapussin paikka. 


Puolue ja ylin johto tarvitsee "kasvojen kohotuksen"; aatereformin ja habituskiilloituksen 

Puheenjohtaja on puolueensa eduskuva; kansa haluaa vahvoja johtajia, joilla on empaattista kykyä sanoa jämptisti myös vaikeat asiat. 

Kansa ei kaihda leikkauksia eikä muitakaan operaatioita, jos ne panee toimeen henkilö(t), jolle karisma on myötäsyntynyttä, kansankielellä se sanotaan: "on munaa". Puolueen aatteen pitää vahvistaa johtajansa vilpitöntä huolehdintaa kansalaisista. Puheenjohtaja saa olla värikäs, hän saa tehdä jopa virheitä, mutta hänen pitää olla puheissaan rehellinen, niin rehellinen, että voi jopa todeta: "...olin väärässä, ja nyt korjaan tilanteen...". 


 USA:ssa vahva presidentti on itsestään selvyys (Paavokin kävi sen toteamassa). Siellä ei puhuta valtaoikeuksien leikkauksista. Samalla tavalla puolueen puheenjohtajalla pitää olla valtaa ja sitä pitää myös käyttää. 


Äänestäjät eivät vieroksi vallankäyttöä, jos se kohdistuu kansalaishyvänolon ja yhtenäisyyden päämäärien hyväksi

Kansalaisilla on oikeus kokea mielihyvää, kansalaiset janoavat yhteishenkeä, he haluavat luottamusta johtajiinsa, koska viime kädessä lähitulevaisuuden vaikeat ratkaisut ovat harvojen johtajien käsissä. 

 Suomessa on menneisyydestä kokemusta kuinka niin harvat ehdottoman täydellä kansan luottamuksella tekivat ratkaisevat päätökset Suomen kansan eduksi. Suomi ja suomalaiset haluavat vahvat päättäjät. 

Demaripuolue on nyt vaaliensa lähestyessä valinnan paikassa. Puheenjohtajalla on merkitystä omalla habituksellaan ja innostavuudellaan ratkaista yhteisiin asioihin osallistumisaktiivisuutta.

..
Kappalejako uudistettu 16.6.2022.
Lähettänyt klo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)