Jokapäiväinen
leipämme ei saa arvoistansa asemaa. Sitä pidetään niin arkisena
itsestäänselvyytenä, ettemme huomaa siitä kuin hiljalleen
kasvavan elintasokummun vatsapeitteidemme päälle – ei tosin koske
kaikkia, mutta niin suurta osaa, että asiasta on syntynyt yksi
kansantauti lisää kokemusluetteloomme.
Vielä
joitain vuosikymmeniä sitten perheen yhteinen ruokailuhetki oli
tapahtuma, jossa kunnioitettiin elämäämme ylläpitämää apetta
niin paljon, että perheen pää ”mursi leivän” ja jakoi sen
pöydässä olijoille – kullekkin tarpeidensa mukaisesti.
Muutoinkin pöytä oli nykypäivään nähden vaatimaton, mutta
selvästi elämää ylläpitävä – olemmehan me jälkipolvet siitä
hyvä ilmentymä.
Ruokailuhetki
oli pyhä, ja usein leipä siunattiin, koska oli niin
käsinkosketeltava ote sen hankkimiseen. Suurin osa ihmisistä asui
maalla, viljeli ja korjasi sadon perheelle ja sen verran myyntiin,
että saatiin suolaa sekä kahvia ja joitain
välttämättömyystarvikkeita – lähinnä lähialuetuotantona 1].
Ennen
ravinto nostettiin omasta pellosta,
ilman
lisäaineita, vieläpä ihmis- ja hevosvoimilla – ei ollut edes
väkilannoitteita, oli vain arkista luomua, josta nyt oltaisiin
ylpeitä. Tuotokset peltohehtaaria kohden olivat pieniä, mutta se
riitti omalle perheelle ja vähän ylikin – kaupunkilaisserkuille.
Tänään
maatiloja on vain murto-osa, ja silti ruokatuotanto on massiivista –
peltohehtaarituotokset (ryöstämmekö peltojamme?)
2] ovat monikertaiset, koneet suuria ja tehokkaita.
Elämme kasvuhokeman aikakautta – onhan suitakin paljon enemmän ja
ovatpa vielä kaupungeissa, joissa ei juuri omaehtoiskasvatusta
ravinnoksi ole (voisiko olla?)
”Leipäsi
on sinun otsasi hiessä hankittava” –
ape
ei tullut helposti, se piti itse kasvattaa, ravita, niittää/ nostaa
ja valmistaa … meni pitkään ennen kuin se oli pöydässä.
Elettiin omavaraisuuden niukkuutta. Ei ollut diabetesta, eikä
muitakaan nykyajan elintasosairauksia – silti pontikkaa juotiin ja
kekluin tapeltiin *].
Tänään
ape nousee 'valintatalon pakastealtaasta',
maito
kylmäkaapista ja leipä pussitettuna muoviin hyllyiltä. Ruoka
löytyy helposti, ja jos ei jaksa tai voi käydä töissä – saa
ravinnon kirkon leipäjonosta, Hurstilta tai halvalla megamaksien
tarjouksista – jopa ekstrana -30 prosenttia, kun ei persoile
viimeisen myyntipäivän osalta. Rahaa ruokaan saa myöskin
sosiaaliluukulta. Ennen ei.
Kunnioitus
palautuu, kun tulee puute
Nyt
ei ole meillä mistään puutetta, kun asetetaan
tarkasteluverrannoksi 1700- tai 1800 -luku. Elämme täydessä
yltäkylläisyydessä – sellaisessa porskutuksessa, jotta
maapallomme kaksi miljardia muuta ihmistä ei edes voi uneksia.
Kiitätkö Sinä jokapäiväisestä leivästäsi?
...
Ruoka
ja ape on aikaisempaa elämää
Meidän
elo on hiilielämää, jatkamme muiden kuollessaan luvuttaneiden
varannoilla, ja se on täydellisesti riippuvainen biosfääristä,
elonkerroksesta, jota me syömme kiihtyvästi, jo vuosikymmenien ajan
– enemmän kuin koskaan. Ilman väkilainnoitteita ja
torjunta-aineita ei kohta kahdeksan miljardin elättäminen olisi
mitenkään mahdollista – nykymenetelmin.
Älä
osta perjantai!
Tänään
on ostamattomuuden päivä – emme osta mitään. Miten kävisi,
jos jokainen suomalainen sulkisi lompakkonsa täksi päiväksi –
kuinka paljon kansantaloutemme vajeentuisi – olisiko se noin 1/365
osa? Ehkä, ehkä ei, mutta totuus asuu tuolla kuluttamisen
vähentämisessä – sanoisinko puolittamisessa!
Oletko
valmis – ja miten se näkyisi perheesi hyvin- tai pahoinvoinnissa?
…
VIITTEET
1]
”EU
kiemurtelee maataloustukien kimpussa,
huomaamatta
sitä, että lähialuetuotanto ja elinkelpoinen maaseutu on
tulevaisuutemme. Päämäärämme kulutuksen vähentämisen ohella on
tasaisemmin jakautunut väestötiheys. Tulevat sukupolvet, joille jää
tuottamamme ongelmat, ovat ratkaisijan roolissa. Luonnonläheinen
kasvuympäristö on ymmärryksen herättäjä näkemään luonto
kokonaisuutena, missä olemme vain yksi osanen.
Päämäärämme ei ole loputon työn ja ruoansaamisemme helpottaminen, samalla enenevästi fyysistä työtä tekemättöminä lihoen yli äyräidensä. Aitoa hyvinvointia ei mitata auton koolla, asumisneliöillä, Tournedous-pihveillä eikä kulutusjuhlalla, missä mittarina on vain verottajatiedot iltalehdissä ...” *]~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/06/vakivalta-on-osa-ihmisyytta.html - [BLOG/il]
Päämäärämme ei ole loputon työn ja ruoansaamisemme helpottaminen, samalla enenevästi fyysistä työtä tekemättöminä lihoen yli äyräidensä. Aitoa hyvinvointia ei mitata auton koolla, asumisneliöillä, Tournedous-pihveillä eikä kulutusjuhlalla, missä mittarina on vain verottajatiedot iltalehdissä ...” *]~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/06/vakivalta-on-osa-ihmisyytta.html - [BLOG/il]
2]
Mihin
metsiemme ja peltojemme hiili katoaa?
~
http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/elinehtomme-hiili-katoaa-johonkin-emme-tied-minne
- [AL/il]
...
EXTRA
Nykyisin
Elämä on itsemme ja tavaroidemme siirtelyä paikasta toiseen
~
http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/154969-siirtelemme-itse%C3%A4mme-ja-tavaroitamme-paikasta-toiseen
- [US_P/il]
...
Ilkka
Luoma
doc.:
arkileipa_29112013.doc – OpenOffice.org Writer
…
”Leikkauslistojen
kynnyksellä”
552
| 4772
1 kommentti:
JK.
Jäi puuttumaan maatalouspopulaation alasajon suuri ilmentymä, kun liian pieniä tiloja ei voinut jakaa liian monelle mukulalle, osan piti lähteä kaupunkeihin teollisuuden pariin muun muassa sotkemaan puhtaaseen ruoan raaka-aineisiin lisäaineita, jotta valmisappeet säilyisivät kaupunkilaisserkkujen ostamishetkeen - näin saatiin töitä työttömille maaseutuserkuille, jotka eivät kyenneet elämään liian pieniltä maatilkuilta.
Lähetä kommentti