torstaina, joulukuuta 05, 2013

Tasavallan presidentin arvomaailma

Itsenäisyytemme päiväksi jaetaan kunnostautuneille kansalaisille arvomerkkejä ja kunniamitaleja. Juuri tänään kansakunta hämmästyi rauhanajan korkeimman huomioitsemisen annosta – kansan suuret rivit eivät ymmärrä tätä myöntämistä. Arkikansalaiset kyselevät keskenään mistä ansioista pääministeri Jyrki Katainen sai presidentiltämme tämän kunnianosoituksen! *]

Isänmaamme kunniakkaat tekevät sitä työtä, jolla tämä kansakunta pysyy pystyssä – he ovat vientitoiminnassa, teollisuudessa, kaivoksissa, telakoilla, maata viljelemässä ja virkakoneistossa valvomassa kaltaistamme demokratiaa ja tasapuolisuutta; unohtamatta laajaa hoivaamisen sarkaa, kun toinen toisensa apua tarvitsee.

He ovat opettajina koulimassa uutta sukupolvea, pisa-pisteistä huolimatta – he ovat terveyskeskuksissa, sairaaloissa, vanhain- ja päiväkodeissa – siellä ovat Isänmaamme pystyssä pitäjät – unohtamatta ketään, kuka työtä tehden ja veroa maksaen ylläpitää osaltansa yhteiskuntaamme, jotta heillä, jotka eivät syyttään töitä pysty tekemään – olisi myös Elämä. Emme myöskään unohda pitkän päivätyönsä tehneitä, ansaitulla eläkkeellä olevia.


Meillä ei ole enää Kekkosen ajan itsenäisyyttä – vaikka tuolloin Neuvostoliiton varjosta puhuttiin

Itsenäisyyttä meillä ei ole sillä tavoin kuin vielä presidentti Urho Kaleva Kekkosen aikana. Kekkonen oli suurmies ja isähahmo monille. Kekkosella oli valta ja päämäärä – eheä ja yhtenäinen Suomi, jolla on suuret valtiopuskurit pahojen päivien varalle. Nyt tuntuukin irvokkaan kornilta, että sosiaalisessa mediassa kiirii ”uutispoikanen”, jossa Katainen olisi maininnut tärkeimmäksi tehtäväkseen itsenäisyytemme vaalimisen!


Suomessa elää heitä todellisia, joille olemme velkaa –

olemme velkaa säilyneen itsenäisyyden 1940 ja 1944 vuosilta – tuolloin Isänmaamme pojat ja tytöt olivat itseään säästämättä rintamilla, niin taistelu- kuin kotirintamilla puolustamassa sitä kalleinta mitä meillä voi olla - Itsenäisyyttä. Siksi tuo mahdollinen Kataisen lausahdus oli kuin haukahdus veteraanien korvaan – rujoudessaan. Ei ole kuin riippeet itsenäisyydestä jota voi vaalia, ellemme tee jotain radikaalia.

…
*] Herää väkisinkin tältä osin kysymys – ”Mikä on istuvan presidenttimme arvomaailma?”

...
Me kirjoitimme kunniasta, Isänmaasta ja sen puolustamisen halusta jo vuosia sitten, kun viimeinen Isänmaamme sinivalkoinen ääni oli sammunut ja iltahuuto oli viimeisen kerran kutsunut – oli vuosi 2006 ---


Tasavaltamme presidentin arvomaailma

[ … Suomen viimeinen sini-valkoinen ääni poistui viimeiselle iltahuudolle 26.helmikuuta 2004. Koko kansan kunnioittama, jalkaväen kenraali Mannerheim-ristin ritari, Adolf Ehrnrooth poistui tuolloin riveistämme … ]

Kenraali Ehrnrooth muistetaan rintamamiesten uskollisena puolustajana ja Suomen Itsenäisyyteen vannoneena herrasmiehenä, joka asetti Suomen toivon nuorisoon. Kenraali nautti varauksetonta kunnioitusta läpi koko Suomen kansan.

Ehrnrooth oli Suomen Itsenäisyyspäivän presidentinlinnan vastaanoton etuoikeutettu avaaja, ollen aina ensimmäisenä Ritarien harvenevassa rivistössä gentlemannina tervehtimässä tavallansa Suomen tasavallan presidenttiä.

...
Kenraalin viimeisen matkan koittaessa,

presidentin kansliasta pyydettiin kohteliaasti lupaa saada täyttää kenraalin toive viimeisestä matkastaan - tykinlavetilla. Pyyntö on ollut oikeutettu, sillä kenraali Ehrnrooth oli viimeinen sotiemme kautta kenraali ja hänen tinkimätön taistelutahtonsa oli aina esimerkkinä sotilaille, jotka tekivät mahdottomasta mahdollisen. Hän oli pelastamassa osaltansa Suomelle Itsenäisyyttä.


Suomen Tasavallan presidentin kansliasta ilmoitettiin pyyntöön lyhyesti:

"Tykkilavetti haluttiin säästää valtionpäämiestason hautajaisiin". Sotilaskäskyasioissa viimeisen tahdon sanelee armeijamme ylipäällikkö, joka on tunnetusti istuva presidentti, tapahtumasta on nyt kulunut kaksi vuotta.

Voi arvailla mitä Suomen kansalaiset olisivat vastanneet,

mikäli heillä olisi ollut mahdollisuus sanansa sanomiseen. Kuka voisi olla sellainen valtiomies, joka tänä tai huomispäivänä olisi ansaitsemassa sotilaallista, pyydetyn kaltaista kunnianosoitusta, viimeiselle matkalleen? Miksi tätä pyyntöä ei voitu toteuttaa soveltaen, olisihan se ollut virallisen Suomen kunniakysymys ja jopa velvollisuus.

Suomen kansa seurasi kenraalin hautajaisia paikan päällä ja televisioista

Tapahtuma oli koruton ja lämmin, sillä kyseessä oli Suomen suuri pienimies, johon luotettiin horjumattomana Isänmaansa puolustajana niin sodassa kuin rauhassa.


Kirjoittaneella oli kunnia tavallisena Suomen kansalaisena olla läsnä Helsingin Suurkirkossa hiljaisena todistamassa koko kansan kenraalin viimeista matkaa. Isänmaamme ääni oli vaiennut.

Tämä tarina oli tosi.


…




Ilkka Luoma

27331
Lähettänyt klo
Tunnisteet: , , , , , , , , , , ,

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)