maanantaina, toukokuuta 20, 2019

Suomen Lappi jälleen vieraiden sota- ja taisteluvoimien näyttämönä

F-35 Lightning II




Yhdysvallat ampuu Rovajärvellä kovilla, mutta miksi myös USA johtaa Suomessa pidettävää suurharjoitusta?



Ilkka Luoma 

Talvesta 1941 alkaen luovutimme Lappimme Saksan kolmannen valtakunnan sotavoimien Wehrmachtin ja Waffen-SS' n haltuun, siten, että myöhemmin kesällä alkanyt Saksan operaatio Barbarossa - elintilaa idästä - alkoi saksalaisten komennossa koko Pohjois-Suomen osalta - suuntana silloinen Neuvostoliitto, nykyinen Venäjä. 

Kesäsodaksi aiottu hyökkäyssota pitkittyi Jatkosodaksi, jota on tituleerattu Suomen erillissodaksi - aseveljenä Saksa. Jatkosota päättyi tunnetuin seurauksin 1944 - erillisrauhaan, jonka jälkeen suuntasimme aseemme Lapin sotaan Saksaa vastaan - pakotettuina. 

Nyt Suomi on jälleen päästänyt vieraat sotavoimat maaperälleen ja ilmatilaansa. Tätä ennen tehtiin ohi eduskuntamme Nato - Isäntämaa pöytäkirja, jossa määritellään miten avustamme Naton sotajoukkojen tuloa Suomeen. Pöytäkirjassa ei ole ydinasekieltoa; Ruotsi sen sijaan vaati omaansa sen. Miksi Suomi ei sitä vaatinut? 

Nyt käynnistyi ilmaoperaatioiden taisteluharjoitukset. Lapissa ovat erinomaiset lentokentät hyvien maayhteyksien päässä. Noilta Lapin ja Kuusamon kentiltä on "poronkusema" Venäjän Kuolan niemimaalle, jossa sijaitsevat Venäjän suurydinsodan eston peloteominaisuudet - strategiset ydinsukellusveneiden luolastotukikohdat, joiden tuhoaminen vaatii taktisia ydinaseita - perinteelliset pommit eivät niihin tehoa. 

US pelkää eniten Venäjän laivaston Borei-sukellusveneitä ja niiden Bulava monikärkiydinohjuksia - ne olisi tuhottava suurvaltasodan aattona, jotteivät ne pääsisi tekemään sitä "viimeistä iskua". Borei-aluksia on nykyään kuusi - kaksi operaatioissa, yksi tulossa ja yksi menossa sekä kaksi huollossa - osan ollessa kaukana idässä Kamshatkalla. 

Lapin kentät on paras lähtökohta Nato/US' n operaatiosuunnitelmille tuhota nuo Kuolan s-venetukikohdat - siksi US tarvitsi tuon Nato - Isäntämaa pöytäkirjan. Venäjä seuraa tarkoin näitä sota- ja taisteluharjoituksia ja on erinomaisen hyvin tietoinen tuosta Nato - Isäntämaa pöytäkirjasta, jolla onneksemme on kuuden kuukauden irtisanomisaika!

.

2 kommenttia:

Ilkka Luoma kirjoitti...

.
HS: Yhdysvallat ampuu Rovajärvellä kovilla, mutta miksi myös USA johtaa Suomessa pidettävää suurharjoitusta?

Ilkka Luoma välikommentti 20.5.2019 - 20:53

Erkki Myllylä: "HARJOITUS on herättänyt Suomessa tavallista enemmän huomiota. Tähän on kolme syytä."

Kreml-nistit onkin aivan hepulissa Suomessa, isäntämaasopimus vaikuttaa olevan vuolaan arvostelun kohde ja sitä vaaditaan purettavaksi. Onhan maailma meidänkin ympäristössä muuttunut sitten neuvostopäivien. Suomessa on oivallettu harjoitustoiminnan tehokkuus näin mittavassa ja monitahoisessa laajuudessa. On myös todettava että vahvan Nato kumppanuuden maat Suomi ja Ruotsi on sitä miksi kumppanuus määritellään, puuttuu vain Nato-turvatakuut virallisessa mielessä, mutta mistä tiedetään kaikkea.


...
IL: Ote tuosta Isäntämaa pöytäkirjasta ...

" ... OSA 2.

2.Tarkoitus

2.1. Tämän yhteisymmärryssopimuksen tarkoitus on sopia periaatteet ja menettelytavat toiminnallisten kohteiden perustamiseksi ja isäntämaatuen antamiseksi NATO-joukoille isäntämaassa, tai isäntämaan tukemana, NATOn sotilaallisten toimien aikana.

2.2. Tämä yhteisymmärryssopimus ja sen jatkodokumentit on tarkoitettu suunnittelun pohjaksi asianomaisille isäntämaan tahoille ja NATOn johdolle ennakoimaan isäntämaatukea erilaisille NATOn sotilaallisille toimille. Nämä tehtävät sisältävät toimet, joihin lähetettävät joukot ovat tiedossa, sekä ne, joihin joukot eivät vielä ole tiedossa. ... "

.

Ilkka Luoma kirjoitti...

.
Tässä kohdin on tietämyksellistä terveyttä ja kokonaisvaltaisen ajattelun tunnustamista, kun hyväksyy syyn ja seurauksen lait - siis kausaliteetin. Kun joku tekee jotain, on siihen usein myös vastaus: vastatoimena, myötäsukana tai reagointina, jotta tasapaino säilyy. Niin täällä Euroopan pohjois- ja koilliskulmilla - tuon maailman toisen ydinasesuurvallan vieressä.

Nytkin on meneillään US-johteinen taisteluharjoitus aivan Venäjän vieressä. US on tullut Suomeen niin maihinnousten kuin F-15C taistelukonein - lähinnä itse itsensä kutsuen. Muistamme ajankohdan, jossa Moskova ehdotti presidentti Urho Kekkosen aikana yhteisiä sotaharjoituksia maahamme - tuolloin kuului meiltä vastaus: "Kiitos ei" - oli munaa olla itsenäinen ja sotilaspoliitisesti käytännössä puolueeton.

Viime vuosina on maassamme ja Pohjoismaissa järjestetty poikkeavan paljon US/Naton sota- ja taisteluharjoituksia - se on myös huomattu meidän vieressä, jonka kanssa olemme eläneet täyttä rauhan aikaa - ilman mitään sotilaallista uhkaa jo yli 70 vuotta.

Miksi siis tuotamme maahamme sellaisia sotavoimia, jotka koetaan Venäjällä - sotilaallisena uhkana? Kokenein ulkoministerimme - Erkki Tuomioja on todennut kaukoviisaasti: "Suomeen ei tule tuottaa mitään sellaisia ulkoisia sotavoimia, jotka voisivat luoda uhkaa mihinkään ilmansuuntaan, maastamme käsin (osapuilleen näin ilmaistuna).

Useimiten täällä vedotaan Ukrainaan ja Krimin valtaukseen. Aihe ei meille kuulu, eikä meiltä ole vallattu mitään - ei edes uhattu, eikä edes kaupallisesti, joka taas on uusnormaali tuolta toiselta ydinasesuurvallalta - USA' lta!

Miksi meillä halutaan liki väkisin lietsoa vastakkainasettelua - miksi me medianakin viljelemme jopa russofobiaa - Venäjän pelkoa, mitä edes kansakuntamme arkikansalaisina eivät laajasti tiedosta. Mitä siis merkitsee kausaliteetti sotaisina toimenpiteinä? Kuka kertoo? Suomen rooli ei ole olla vastakkainasettelussa mukana. Meidän rooli on tuottaa puolueettomia neuvottelupöytiä niitä haluaville!

...
~ https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006112897.html?fbclid=IwAR2Quu13D9k6NU6Swm4pbv7Ppt9Osz-jJimi1A8EDElMta1lOf7Gx9406rM -

~ https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006112897.html -


.