sunnuntaina, tammikuuta 28, 2024

Meillä ei ole nyt yhtään todellista johtajaa presidentiksi

KANSAN|2783|465338|JOHTAJA


Suomalaisten todellinen kansanjohtaja on tuolla jossain! 

-emme tunnista johtajan ominaisuuksia yhdestäkään presidenttiehdokkaastamme armon vuodelta 2024; sillä heiltä kaikilta puuttuu oma yksilöllinen ja kansakuntaälykäs toimintamalli tosiasioiden hyväksyjinä viisauden eteen -tässä yhä kiihtyvämmässä lännen ohjastamassa idän ja lännen vastakkianasettelun vuokaaviossa - US-vetoisena. Kuvassa kirjoittaja ojentaa sormensa tulevaisuuteen, jossa tulisi olla oma turvattu sijansa niin lapsillemme kuin meitä kaikkia elättävlle luontobiologialle ja sen monimuotoisuudelle. Olisiko tässä ympäristötuhojen aikaansaannoksessamme se todellinen kansakuntien välinen yhteistyö löytämään keinoja, joilla luodaan eloa ja jatkuvuutta; sotimisen sijasta. Mitä mieltä ollaan? Olisiko aika herätä?

****



-vain 1941-uhoajia -miltei puolittaisina sotahulluina (?)

[ ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2023/02/ii-nykyajan-1941-uho.html - | "II - Nykyajan 1941-uho -" ]

__ _
 Heti kättelyssä anteeksi ja pahoitteluni voimallisesti sanoitetusta otsikoinnista, mutta, kun se valitettavasti on tietyin näkökulmin oikeaan osunut ilmaus!

.. .. ..
Mitä merkitseekään suomalaiselle turvallisuudelle - aikuisten oikeasti, kun tuleva presidentti on joka tapauksessa voimallisen sota- ja joukkopsykoosin |1 vallassa;

- puhuttaessa esimerkiksi sanoin: "Venäjän täytyy hävitä" -mentaliteetein, aina raskaisiin sotapaatoksiin, kun annettiin sananvuoro virkavapaalla olevalle UPI-johtaja Mika Aaltolalla |2;

-- Mika A. rintarottingilla ja ääni väristen puhui 'voimasta ja sille vastavoimasta'
-merkittävän russofobian haltuun ottamana -

.. näinkö Natoon liittyminen (kysymättä lainkaan kansaltamme |3) tuo liitos korskeutti Mikankin uhoon voimalliseen, varsinkin, kun historiansa huolella lukenut "kuka tahansa" noista ehdokkaista muistaa tarkoin tuon todellisen vuoden 1941 -- !


- ja sen kansaltamme kätketyn revanssiuhon ja "kätkytsuhmuroituna ajautumana" |4, jolloin valtiomme ylijohdon kutsusta maahamme astui (erityisesti Suomen pohjoisosiin);

-Saksan tavoitteenahan oli valloittaa Suomen Lapista käsin 1941 Kuolan niemimaa |* (Murmansk) raudoitetuin sotilassaappain Adolf Hitlerin johtaman Saksan kolmannen valtakunnan (silloinen yleiseurooppalainen "nato") sotakonein --

Btw. (jo tuossa vaiheessa Neuvostoliiton johtaja Josif Stalin tiesi tarkoin tarkoitusperät Presidentin linnastamme!)

|1 ~ https://www.is.fi/politiikka/art-2000008770711.html -
"Erkki Tuomioja kohautti puheillaan sota­psykoosista –"
|2 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2023/01/upi-mika-aaltola-ja-hanen-sivupersoonat.html -
|3 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2022/05/miksi-suomalaisilta-estettiin-nato.html -
|4 ~ https://seura.fi/blogit-ja-kolumnit/professori-markku-kuisma-suomi-osannut-trollata-myos-itseaan/ -
" .. Kyllä Suomen sotakone oli viimeisen päälle viritetty Saksan Barbarossan osaksi. Tavoitteena oli vallata, tuhota ja ryöstää idästä niin paljon kuin voimat sallivat. Erfurth-keskustelujen mukaan Mannerheimin ja Rytin suurin huoli oli, miten hyökkäys näyttäisi puolustukselta ja valloitukset vain revanssilta, jonka kansa hyväksyi. .. "" -entä nyt?|**
|* ~ https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/09/25/mannerheimin-kotinatsi-kasikirjoitus -
" .. Ylihuomenna [25092017] julkistettava saksalaiskenraali Waldemar Erfurthin sotapäiväkirja osoittaa, että Mannerheimin vetämä Suomen sodanjohto oli Hitlerin Saksan kanssa hyvin tiiviissä yhteistyössä. Puheet erillissodasta voidaan nyt lopullisesti unohtaa. .. "
|** ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2019/11/venajan-ydinaseiden-voima-kumpuaa-veden.html -


__ __ _
Saksan tuolloinen Operaatio Barbarossa |B, ja meidän osalta hyökkäyksellinen Jatkosota |JS revanssina Talvisodasta |TS johti lopulta alun pontevuuden jälkeen tunnettuihin seurauksiin vuosina 1944 (meille, kuten Lapin sotaan |LS aiempaa aseveljeämme vastaan - tosin Neuvostoliiton pakottamana) ja 1945 (heille - Saksalle) -

|  B ~ https://fi.wikipedia.org/wiki/Operaatio_Barbarossa#Suomen_osuus -

|JS ~ https://fi.wikipedia.org/wiki/Jatkosota#Tapahtumat_juuri_ennen_sodan_alkua -

|TS ~ https://fi.wikipedia.org/wiki/Talvisota#Moskovan_neuvottelut_Suomen_alueesta -

|LS ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2022/06/lapin-sota-1944-45-ja-poltettu-maa.html -

__ __ __
Vai onko nyt niin, että tänä armon vuonna 2024 tämä mediapoolistakin manipuloitu sotakiihko, russofobia, jopa kätketty Venäjän v*ha on unohduttanut meille tämän hyvin raskaan ja verisen osan sotahistoriaamme?!



-kertokaahan mielipiteenne ehdokkaat! Kansa odottaa ...

__ __  __
Seurasin tarkoin eilen 240124 MTV3' n presidenttivaalien tenttiä |5;

.. oli helppo huomata miten soljuvan liikuttava yksimielisyys vallitsi kaikkien ehdokkaiden kesken ja välillä,

.. kun oli kyse Ukrainassa käytävästä itäslaavilaisesta "sisällisotamaisesta" yhteenotosta, jossa ratkotaan näiden sotivien sukulaiskansojen historiaa, tapoja, kulttuuria kuin hiertymiä virheistä, mitä valtaapitävä on aikojen saatossa tuolla Ukrainan alueella tehnyt -raskastakin väkivaltaa harjoittaen.

|5 MTV3-linkki: ~ https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/suora-lahetys-kello-19-35-mtv-n-presidenttitentti-ilta-kaynnistyy-seuraa-tasta/8864108#gs.3irngb -

MTV-ote: " .. Eivätkö suomalaiset halua puhua sotaretoriikasta?
Sotaretoriikka on ollut kovaa muun muassa Ruotsissa, Norjassa, Virossa, mutta Suomessa toppuutellaan.
On jopa pohdittu, että lähteekö Venäjä kokeilemaan onneaan jossain päin Nato-rajaa. Eikö suomalaiset halua puhua näin ahdistavasta tulevaisuuden kuvasta?
"
-MTV3-juontajina Eeva Lehtimäki ja Jan Andersson.


_
141548


|  136  SUOMI24  520  |  VU  |  FB  |  Vapaa sana  |  FB BLOG  |  X  |



_

2


Nyt Suomesta MTV3' n jakkaroilta oltiin valmiit rahaa säästämättä tukemaan kiovalaisten kansallismielisten sodankäyntiä; olemme jo suoranainen sodan osapuoli -

.. jossa alun alkaen osaltansa oli ja on kysymys noin kuudesta miljoonasta Ukrainan venäläismielisestä ja -kielisestä [Minsk 3 |M3]; lähinnä idässä, jonka Venäjän armeija onkin nyt miehittänyt --

.. ja arvattavasti suunnilleen noilta tämän päivän rintamalinjoilta Ukraina tullaan jakamaan |U (tämän ollen osa siitä suunnitelmasta, mikä on väläytelty "pikku Amerikka ensin -24h-uhona" [Kuva 1] Yhdysvalloista -



.. omaa presidenttikilpaansa käyvältä Donald Trumpilta! |DT



|M3 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2022/02/minskin-sopimus-on-kuollut-kauan.html -
|  U ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2023/12/rauha-eurooppaan-ukraina-jaetaan.html-
"Rauha Eurooppaan - Ukraina jaetaan?"

-IJL-BLOG
|DT ~ https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009974063.html -
"Zelenskyi kutsui Trumpin Ukrainaan, rauhaa ”24 tunnissa” luvannut Trump kieltäytyi
Ukrainan presidentin mielestä Trumpin ei pidä pantata rauhansuunnitelmaansa, jos hänellä sellainen on. Trumpin ajatukset kiinnostavat yhä enemmän, sillä Yhdysvaltain presidentinvaaleihin on enää alle vuosi.
"

HS-toimittajana Pekka Mykkänen

__ __ 
Loppu osa tuosta suunitelmasta |6 "paljastetaan" tämän kansalaiskirjoituksen loppuosassa! 😉

__ __
Moni suomalainen mietti ja miettii "päänsä puhki" tuosta rahan niukkuudesta,

.. puhutaan sotaisasta, jo noin 1,6 miljardin aselähetysmassista, minkä Suomi on lahjakkaasti ja ilmaiseksi meille velaksi ottaen työntänyt Ukrainaan,

.. kun samaan aikaan kansakuntamme kärvistelee SOTE-kriisissä, lasten- ja nuorten suurongelmissa; koulukiusaamisena |7, -väkivaltana |8, joka jo ulottuu huumeiseen katuympäristöön -

-- unohtamatta kohta alkavaa poliittista suurlakkoa |9, jonka takana on jättihuomio jo selvitetyistä seurauksista lapsiperheiden lisääntyvänä köyhtymisenä ja sen kiihtyvinä joukkoseurauksina - "syyn ja seurauksen" -lakien mukaisesti.

|7 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2021/08/liikaa-afganistania-liian-vahan-omia.html -
Kirjoitus vuodelta 2021!: "'Liikaa afganistania - liian vähän omia sisäisiä ongelmia'"
|8 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2022/11/kouluvakivallasta-katujengeihin.html -
"Kouluväkivallasta katujengeihin!"
|9 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2024/01/suurlakko-2024-keraa-voimia.html -
"Suurlakko 2024 kerää voimia"


__ _
 Niin, olisitteko jo hiljalleen heräämässä tuosta sopuloituneesta joukko- ja sotapsykoosista,

-- kun ette yksikään ehkä kykene (?) kertomaan miten ja milloin tuo Venäjä on meitä suomalaisia ja Suomea sotilaallisesti uhkaillut.

.. jos olette eri mieltä kertokaa nyt tuo sotilaallisen uhkan parametrit selkokielellä kansakunnallemme.

__ __ __
EKSTRA
Uhkaaminen ja varautuminen ovat kaksi aivan eri asiaa!
https://ilkkaluoma.blogspot.com/2022/04/uhka-ja-varauma-ovat-nato-keskustelussa.html -
"Uhka ja varauma ovat nato-keskustelussa kaksi aivan eri asiaa!"




__ __ __ __ __ __

KUVAKERTOMUS


1


Vielä toistaiseksi istuva TP Sauli Niinistö "petti kansansa", äänestäjänsä ja meidät suomalaiset ja aloitti omalla härkäpäisyydellään (kokoomustavoitteella Natoon -ohi kansanäänestyksen ~ https://yle.fi/a/3-7696313 - Yle-otsikko: "Kokoomuskonkarit lavalla: Natoon voidaan mennä ilman kansanäänestystä") ja luoden näin joukkopsykoottisen sopuloituman niin mediapooliin kuin osaan kansakunnastamme. Niinistö ei ole kyennyt kertomaan miten ja milloin Venäjä on meitä sotilaallisesti uhannut! Pelkääkö Sauli jo atomisotaa [ ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2023/09/pelkaako-tp-niinisto-jo-ydinsotaa.html - ]?



2


Putin tervehtii ja kertoi, ettei Suomen Natoon liittyminen liity Venäjään ja on Suomen oma asia. Lisäyksenä Kreml ilmoitti, että mikäli Suomeen tuodaan systemaattisesti Naton ja/tai jäsenmaiden -erityisesti Yhdysvaltojen sotajoukkoja aseineen - on Venäjän siihen - niihin - varauduttava. Tässä kohdin meidän mediankin olisi ymmärrettävä varauman ja uhkan olevan kaksi aivan eri asiaa! Onkohan media tätä edes vieläkään oivaltanut?




3


Muinoisen Neuvostoliiton johtaja (generalissimus) oli ristiriitaisuutta herätellyt Josif Stalin, joka johdatteli Suuren Isänmaallisen sodan (Saksan kolmannen valtakunnan Operaatio Barbarossa), johon muun muassa Suomi ja Unkarikin osallistuivat -hyökkääjinä vuonna 1941. Suomalaisittain revanssinen Jatkosotamme päättyi 1944 - häviöön, mutta itsenäisyys säilyen. Stalin ei koettanut monenkin syyn vuoksi valloittaa Suomea, sillä olihan hän yksi niistä allekirjoittajista, jotka myönsivat Suomelle ensimmäisenä itsenäisyystunnustuksen 1918. 


Stalin edusti todellista johtajuutta ylivertaisena gruusialaisilmiönä, jossa kovuus, kuri ja ehdottomuus sävyttivät muun muassa määrätietoisen kovakouraista käsittelyä Ukrainan sosialistista neuvostotasavaltaa kohtaan. Millaisen johtajan nyt tänään (28012024) suomalaiset valitsevat sellaisesta joukosta, jossa ei ole yhtään todellista johtajaa -vain väliajan henkilöitä, joilla ei tule menestystä "kekkosmaisena" ilmiönä johtaa maatamme nyt vaikeina, hyvin vaikeina aikoina, kun päätimme oman turvattomuutemme sokeana ymmärtämättömyytenä Nato-liitoksineen + DCA-hankkeineen [ ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2023/12/dca-n-myota-nayttaisi-valtiojohdon.html - ], mitä merkitsee olo idän ja lännen vedenjakajalla; täällä tuon toisen ydinasesuurvallan vieressä. Stalin oli sangen ovela -hämäten [ ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2010/10/josif-stalin-manipuloi-taitavasti.html - ]  ilmeisesti koko II- Maailmansotaa! 




4


Meidän erään aikauden johtaja, niin sodassa kuin ajassa myös presidenttinä - C.G.E. Mannerheim. Mannerheimiin kansakuntamme usko, luottamus kuin kunnioitus olivat aivan omaa luokkaansa - ollen kekkosmaisella tasolla arvostuksessaan [ ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2012/08/kansallinen-ikoni-cge-mannerheim.html - ] -myöhemminkin mielipiteenä kysyttäessä "suurta suomalaista". Mainittakoon Mannerheimin suurista oivalluksista (olisi ollut hyödyksemme; estäen jopa Talvisodan?) käydä maanvaihtoneuvottelut alkusyksystä 1939 pöydässä loppuun - sovintopäätökseen saakka - sitä emme tehneet; syttyi Talvisota, jossa Stalin hyökkäsi maahamme -tuottaen meille jatkumona myöhemmän Jatkosodan. 

Kesäsodaksi maalattu Jatkosota hyökkäyksenämme Neuvostoliittoon yhdessä Saksan kolmannen valtakunnan kanssa tuotti valtavan menetyksen (kaatuneina  kuin maa-alueena) maallemme. Tosin tuo Saksan kanssa aseveljeys tuotti meille suuren pelastuksen vuonna 1944 - Saksan merkittävänä sotilasapuna. Katso tässä Lento-osasto Kuhlmey [ ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2014/02/1944-rintamakarkureista-lento-osasto.html - ].  Käänsikö Mannerheim selkänsä Suomelle, kun oli aktiivisesti puolittain kannattamassa rajoitettua piiritysmentaliteettia 900 päivää kestäneessä Leningradin saarto-operaatiossa.  



5


Härkäpäinen Niinistö ei oivaltanut mihin hänen omana yhtenä osasena tuotti meille, kun päätti kääntää takkinsa, ja perui ajatuksensa kansalle luvatusta kansanäänestyksestä Natosta. Tätä ei suoritettu, ja kansakuntamme herätessä uhkien nyt kasvaessa juuri Nato-liitoksen, DCA- sopimuksen ja mahdollisten US-sotajoukkojen ja niiden asevarikkojen luonti-tuonti maahamme aikaan saakaan tässä jo lähivuosina. Tämän kaiken kansamme tulee oivaltamaan, kun silmät aukeavat tähän hyytävään uhkaluomiskertomukseen. Herääkin kysymys miten jo "kruununsa" saanut Niinistö tuleekaan kantamaan vastuuta "päätöksistään", joiden lyhytnäköisyys vääjäämättä tulee suomalaisten näköpiiriin. Nato on meille aktiivisine sotajoukkoineen ja sen tarpeineen ..  (suunnitelmissaan, joita ei edes Yhdysvalloista välttämättä kerrota maahamme!) 

 .. meille suuruhka Venäjän sotilaallisen varautumisten kasvaessa hiljalleen maamme rajojen takana. Entä Yhdysvaltojen suunnitelmat Venäjän Kuolan niemimaan osalta - tämä on jo auennut tietävissä kansalaispiireissä, vaikka kansakuntamme tahoilta tuohon liittyvää uhkamahdollisuutta US-suunnitelmana tämän tarpeesta saada Suomi taistelualustaksi operoitaessa sotilaallisia toimia juuri tuonne Kuolaan.  



6


Tosiasiassa meidän lapset ja viimeistään heidän lapset tulevat ja joutuvat hyvin vaikeiden turvallisuustekijöiden eteen - kun kaikkinaisesti tuo nyt lännestä kiihdytetty idän ja lännen vastakkainasettelu saa kaikki muotonsa esille, julkisuuteen. Naton aggressiivinen - 

Yhdysvaltojen johdolla tapahtuva sotavarustautuminen ja Ukrainan tiivis (ainakin toistaiseksi) asevarustelu vieden Venäää tämän hyökkäyssodassaan yhä uudemmille yllättävillekin uusoperaatioille - ehkä taktisina ydinaseiskuina - tuottaeneurooppalaisittain rajoitetun suursodan!



7



Varttuvat lapsemme kasvat nousevassa uhkatilanteessa [ ~ x - ]. Nyt olemme jo Naton jäsen, joka tuottaa tilanteen, jossa meidän kansalaiset saattavat | joutuvat - innokaimmat ja sotaisimmat pääsevät - toisten vieraiden sotiin. Tätäkö sotaan pääsyä kansamme halusi, ja olisiko nyt aika muistaa mitä tapahtui vuonna 1941? Olemmeko tiettyjen poliitikkojen (nykyiset presidenttiehdokkaat) voimallisen 1941-uhon ikeessä; ymmärtämättä mitä meille tapahtui tuomion vuotena 1944. 


Miten eroamme Natosta ja miten puramme DCA-sopimuksen ja siirrymme viisauteen tosiasioiden näyttäytyessä ymmärtävimmille. Meidän rooli olla "hyvien neuvottelupöytien tarjoaja" sekä olo YK' n rauhanturvaamistehtäväen suurvalta uskottavine malleineen tuottaa luottamusta taholtamme, jotka luovat tilanteita, jossa meille halutaan tulla neuvottelemaan rauhasta.



8


Yksi on poissa presidenttiehdokkaiden joukosta. Hän on Paavo Väyrynen, kokenein ulkopolitiikan hoitaja ministerivuosina. Paavolla on aivan erilainen näkökulma Natosta, DCA-sopimuksesta kuin tavasta kokea ja nähdä sotilaallinen puolueettomuus turvaksemme todellisena tunnusteena tosiasioina viisauden eteen, ja näin nähdä kykymme reaalisena erityisvaltiona, joka kykenee tänä päivänä olemaan älykäs ja notkea nuolematon toimija kaikkiin ilmansuuntiin. 


Väyrynen kantaa Kekkosen perintöä, joka on monille suuri arvoitus. Kerrotaan presidentti Urho Kekkosen kertonee tiettyjä tosiasioita Kremlistä, venäläisten tavasta nähdä Suomi -monin eri tavoin. Kiintoisaa, nyt mikäli Väyrynen olisi mukana näissä tämän päivän presidenttikisassa - saisimme ehkä valtioviisautta näistä kiistatta Kekkosen menestyksistä kansakuntamme eduksi  ja hyödyksi. No, nyt ollaan tässä ja ehkä Paavo jaksaa vielä kuuden vuoden päästä - tietääkseni Paavon isä teki vielä "patentteja" lähes 90-vuotiaana. Ehkä Paavon puolueettomuuspolitiikan "patentti" aukeaa vielä kansakuntamme tietoisuuteen --- 

On helppo arvioida tilanne, jos Väyrynen olisi ollut mukana vaaleissa, olisi hänen äänisaalis ollut noin 20-25 prosentin luokkaa, sillä tuo määrä Naton vastustajia on joka tapauksessa Suomessa -äänioikeutetuista.


EKSTRA PV

~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2024/01/jossitellaan-paavo-vayrynen-mukana.html -

"

Jossitellaan - Paavo Väyrynen mukana toisella kierroksella!



9


Galluppien mukaan tässä ehkä suosituin presidenttiehdokas - Alexander Stubb, joka osaa olla myös inhimillinen toimija, kuten kuvasta sinällään positiivisena näkökulmana nähdään, ja tämä vilpittömästi todettuna. Alex on tehnyt inhimillisyyttään ja pikaistusmalttamattona pari virhettä - ehkä pahin oli ilmaus vuonna 2011, YLE-Uutisissa: "Me pommitamme, me tuhoamme .. ", aikana jolloin US operoi oman hyökkäyssotansa Libyaan YK-mandaatilla, kun syystä tai toisesta Venäjä ei käyttänyt YK-turvaneuvostossa omaa veto-oikeuttaan. Samaan tilanteeseen nähden Stubb katui hiukan myöhemmin omaa "saamattomuuttaan", ettei meidän Ilmavoimien Hornet-hävittäjiä lähetetty Libyan ilmatilaan --  

[ ~ https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/nykypaiva-stubb-katuu-jattaytymista-libya-operaatiosta/1939990#gs.48dveg  - | MTV3-Otsikointi: "Nykypäivä: Stubb katuu jättäytymistä Libya-operaatiosta" ] 

-- tukemaan USAF-pommitusoperaatioita -

 

Niin, miten olisi, jos Stubb olisi ollut määrätietoisempi? Niin Stubb kuin muutkin presidenttiehdokkaat ovat 1941-uhon vallassa ja tuottavat voimallista nato-fanatiaa joukkopsykoottisena ilmiönä - lopulta suureksi vahingoksemme. Olen lähes varma, ettei Stubb' kaan saa kutsua niin Kremliin kuin Valkoiseentaloon - molempiin. Kutsut molempiin olisi todellista Suomen turvallisuuspolitiikkaa, mutta ei - russofobia ja jopa Venäjän v*ha on jo tehnyt jo tehtävänsä ehdokkaidemme hevosteluna luulottelelemansa Naton turvatakuiden takaa ja US' n ydinasesateenvarjon alta. 

On loogista nähdä, ettei Yhdysvallat uhraa omia kansalaisiaan Venäjän ydinaseiskujen alta, mikäli USA heittäytyisi aktiiviseksi, jos ja kun Venäjän viereltä oltaisiin aktiivisia toimijoita uhkaamaan Venäjän turvallisuutta. Meidän on pakko muistaa Venäjän olo sinä toisena suurvaltana ydinaseiden osalta; tietääkö Stubb tämän syvällisesti, jää kansakuntamme pohdittavaksi! 



10


Pekka Haavisto, kiltti Koijärven kävijä. Ei karismaa, ei johtajuusominaisuuksia. Sukupuolinen erikoisuus ei saa - saisi sinällään vaikuttaa ajatuksiin ja arvioihin Haavistosta. On hänen ja aviomiehensä oma keskinäinen asia olla parisuhteessa, mutta ehkä kansakunnan tietyt ryhmät karsastavat 6.12. Juhlan kahta miestä kättelyjonossa. Ehkä? 


Yllätys on ollut siviilipalvelumieheltä niinkin voimakas 1941-uho, russofobia kuin hevostelu Naton selän ja US-ydinasesateenvarjon alta, siksi voimakasta on ollut suoranainen Venäjän v*ha; ehkä esikuvansa Heidi Hautalan siivittämänä. Pekalla on terveet ajatukset ympäristötuhoista ja tavoista miten niitä voitaisiin lievittää, ehkä ei kuitenkaan korjata; liian vähäisin toimenpide-ehdotuksin. Niin? Mikä käänsi Pekkasta esiin russofobin, muu kuin meppi Hautala?



11


Populismista gradun tehnyt "lähtivät kuin hauet kaislikosta" Timo Soini menetti puolueensa tohtori Jussi Halla-aholle, näin olivat reviiripuolustajat päättäneet ja kannattajavirta soljui tuolloin perussuomalaisten puoluekokoukseen, eikä mitään ja yhtään aiempaa puoluejohtoa enää valittu. Uudistus oli kertakaikkinen ja Soini heittelee nyt lakritseja ja banaaneja erilaisissa Yle-Aamu uutisten porukkasanailuissa. Entä Jussi, joka on väkevä reviiripuolustaja [ ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2017/03/jussi-halla-aho-on-edelleen.html - ], kuten monet muutkin EU-Euroopassa [Wilders ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2017/03/hollantilainen-geert-wilders-on-myos.html - ] -- Jussi on lisäksi tiukasti 1941-uhon kaitselmuksessa ja ylläpitää ehkä pahinta ja kohtalokkainta rys*äv*haa maassamme, lietsoen yliäyräiden hevostelua tuota ydinasesuurvaltanaapuriamme vastaan, huutaen omalla äänellään - 

"venäläisiä pitää tappaa" -tarkoittaen tietty venäläisiä sotilaita Ukrainassa; eikö? Tylyä ja kohtalokasta, mutta keille? Miten Jussi saadaan kantamaan vastuuta sanoistaan? Kekkosmainen taito käsitellä Kremliä ei ole Jussi parhaita puolia, eikä Halla-aho tulisi presidenttinä saamaan edes kutsua niin Kremliin kuin Valkoiseentaloon -molempiin! 



12


Demarit pettivät omansa, miksi? Lopussa esiintymistään parantanut Jutta sai lopulta vain 4.4 prosenttia äänistä. Tuo määrä on häpeä noin 20 prosentin demariliikkeelle; todellisuudessa taktiikka-äänestys. Kansa äänestää demokratiassa ketä haluaa ja nyt vihreä erikoisuus Pekka Haavisto kuittasi suuren osan "Jutan ääniä"! oliko jo toinen tai kolmas erä, kun SDP epäonnistuu Tarja Halosen jälkeen presidenttipelissään? Entä Sanna Marin, jos olisi ollut Jutan sijasta - ? Suuri kysymys; ehkä seuraavista Sanna on ehdokkaana ja siten heränneenä unestaan Naton autuudesta ja Venäjän v*hastaan! (?) 

Eipä jossitella tässä enempää - yhden jossittelun teemme tuosta Nato-ominaisuudesta .. Suomessa on noin 20-25 prosenttia vähintään sellaisia, jotka olisivat Nato-kansanäänestyksessä sanoneet ei lännen sotakoneelle; ja jossittelu tähän: Paavo Väyrysen ollessa näissä vaaleissa, olisi hän kuitannut nuo äänet - eli ehkä jopa toiselle kierrokselle saakka menoa! (?)




Mika Aaltolalla [~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2023/01/upi-mika-aaltola-ja-hanen-sivupersoonat.html - ] ei alun alkaenkaan mitään mahdollisuutta kuin pariin hurjaan prosenttiin (todellisuus kutistui 1,5 prosenttiinh), oli muutoinkin äärimmäisyys russofobiassaan, CIA-kouluttamana (?; ei väite - vaan kansalaisarvio) - natofanaattinen, ulkopolitiikkaa vähäisellä kokemuksella aivan liikaa mielipiteistävä, ilman tarkkoja analyysejä, vailla huolellisia pohdintoja; yksipuolista manipulaatiota harrastava, ja jopa Venäjän v*haaja?! Olisiko syytä pohtia, onko Aaltola oikea henkilö edes UPI-FIIA' n johtajaksi; onhan Instituutti tarkoitettu eduskunnan tietolaariksi ja kansalaistemme luottolaitokseksi - verovaroin rahoitettuna!





xxx




______

ILU-MEDIA

IJL-Productions



        Kansalaiskirjoittaja  -- Ilkka Luoma


https://www.jontikka.blogspot.com

IJL-kommentteja HS-artikkeleihin

__
e

e

e

 

PORILAISTEN MARSSI

_

IJL-BLOG PHOTOS  from SHUTTERFLY

 

1 Folder ~ https://photos.shutterfly.com/story_invite/5f17490d-78fc-4033-92de-1451606a447e -

2 Folder ~ https://photos.shutterfly.com/story_invite/a03e627a-84e7-4b50-aaf4-c25a6cb9447f - 

3 Folder ~ https://photos.shutterfly.com/story_invite/9fcd6b94-6de6-4ab8-accb-bd7e32f0834f  - 

__ __ __ __ __ 

YMPÄRISTÖTEOLLISUUS

https://www.ymparistoteollisuus.com


230124 -Total Visits: 1058459 Total Visitors: 153196  

160124 -Total Visits: 1053294 Total Visitors: 151998  

090124 -Total Visits: 1043824 Total Visitors: 151042  

020124 -Total Visits: 1034117 Total Visitors: 149877   

261223 -Total Visits: 1027298 Total Visitors: 148577  

121223 -Total Visits: 1008903 Total Visitors: 145647  

051223 -Total Visits: 1001685 Total Visitors: 144453    

211123 -Total Visits:   977778 Total Visitors: 139688  

141123 -Total Visits:   967368 Total Visitors: 137833  

e (CR

Ei kommentteja: