perjantaina, tammikuuta 05, 2024

Ydinaseita Suomeen turvaksi miltä?

 YDIN|2762|462345|ASE



"Suomen ensimmäinen naiskomissaari Jutta Urpilainen on uudesta pestistään innostunut. Viiden vuoden toimi antaa mahdollisuuden kehittää tasavertaista kumppanuutta vauraan Euroopan unionin ja vähävaraisempien alueiden kanssa, niin Etelä-Amerikan, Tyynenmeren saarten, Grönlannin kuin Afrikan maidenkin kanssa."

Voisi päätellä että äitinä ja pienen lapsien huoltajana ymmärtää, ettei tämä alla oleva voi olla Suomen kehityssuunta!




***



"Menetimme uuden ajattelemattoman valtiojohtotulkinnan myötä idän mahdollisuudet |* ja loimme tilalle joukon tuntemattomia uhkia 


- Natona -kiihkeänä valtiojohtopelkona ja kokonaisuksia ymmärtämättöminä marionetteina! Yllättävääkö? Ei suinkaan --- sillä |S ..

__
https://suomenkuvalehti.fi/ulkomaat/tama-ei-ole-harjoitus-ydinsota-ollut-lahella-monta-kertaa-vahingossa/ -, otsikoituna näin:
"Ydinsota on ollut lähellä syttymistä monta kertaa – vahingossa. Ja ydintuhon riski kasvaa," 

-Suomen kuvalehti



***
SDP-presidenttiehdokas Jutta Urpilainen pohdiskelee ---

-valtiohenkilömäisesti - tässä ja tältä kohdin, kun kyse ydinaseista! 

Yle-linkki: ~ https://yle.fi/a/74-20067682 -
Yle-otsikointi: "Jutta Urpilainen Ylen Presidenttitentissä: Ei sallisi Naton ydinaseita Suomeen
SDP:n ehdokas Jutta Urpilainen oli ensimmäisenä vuorossa Ylen Presidenttitentissä. Seurasimme tenttiä tässä artikkelissa hetki hetkeltä."

-Yle-toimittajat Hanna Hanhinen, Juha Vuorelainen ja Kari Ikävalko
..



[20U22] - Ydinaseista osaa parhaiten puhua niiden ainoa käyttäjä!
- Yhdysvallat ja ainoat niiden uhreiksi joutuneet - japanilaiset siviilit

Ydinaseen käyttökynnys on korkea, ja siksi niiden ei saisi millään muotoa olla edes taktiikan ja osa-alueelliseen offensiivin käyttöuhka - vain strateginen uhkaelementti on ylläpidettävä tasapainotekijä (niin sanotut strategiset mannertenväliset ydinohjukset), ettei se suuri maailmallinen "maailmanlopun" ydinsota syttyisi |PS.



Tätä maailmanlopun uhkakuvan toteutumisestoa vartioivat tahoillaan kaksi ydinasesuurvaltaa - Venäjä ja Yhdysvallat

Kiina on nousemassa kolmanneksi ydinvoimaksi - hyvin määrätietoisesti, tavoitellen johdonmukaisesti omaa populaatiollista osuutta Pallomme käytöstä ja kohtaloista - siis suhdeluvulla 1,41/8,1 - vastaava US' n suhdeluku on 0,33/8,1 ja Venäjän 0,14/8,1!



Nyt HS' kin haluaa leikitellä ydinaseilla |2, selitellen, ettei se meitä kosketa - olemmehan allekirjoittaneet ydinsulkusopimuksen |3, mutta emme Ruotsin tavoin ICAN [ https://www.icanw.org/ - ] ydinaseiden YK-kieltosopimusta |4, jonka jo puolet Maapallon valtioista on ratifioinut!

|2 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2022/05/leikitellaanko-naton-kautta-jo.html -
|4 ~ https://yle.fi/uutiset/3-10692326 -, otsikoituna näin: "USA uhkaa .." - yllättäenkö:


"Puolustusyhteistyö voi vaikeutua, jos Ruotsi allekirjoittaa ydinaseet kieltävän sopimuksen"
-- Samasta syystä ei Suomikaan ole todennäköisesti ICAN YK-ydinasekieltoa allekirjoittanut, eikä enää voi allekirjoittaa, sillä se romuttaisi Nato-hakemuksen. Miten Ruotsin käy - onko se jo etumatkalla meihin?



__ __ __
Aiempaa esivalmistelua nykyisyyteen: kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo ja hänen aseenkantaja, demareiden puheenjohtaja, "sotaministeri" ja PM Sanna Marin eivät olleet poissulkemassa mitään ennakkoon rajoitteita Nato-hakemuksen osalta - jopa ydinaseita ei haluta kieltää - saa nähdä miten Ruotsi omassa hakemuksessaan asian tulee ilmaisemaan. Kerrotaan, ettei haluta kategorioida .. entä Ruotsin Nato-jäsenyys?

__ __
Kun puhumme Suomessa ydinaseista -

.. on niiden sijainti jo nyt erittäin lähellä rajojamme. Venäjän Kuolan niemimaalla sijaitsevat Venäjän Pohjoisen laivaston nuo suurydinsodan estojärjestelmät |5 - uhkakuvina, lähinnä amerikkalaisille, ettei suursotaa kannata aloittaa.

|5 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2019/11/venajan-ydinaseiden-voima-kumpuaa-veden.html - 

__ _
Nuo Kuolan tukikohtien estojärjestelmät tunnetaan strategisina ydinsukellusveneinä

- Borei-ydinkäyttöisinä sukellusveneinä, joiden kunkin jopa 16 mannertenvälistä ydinohjusta ovat tuhovoimaltaan enemmän kuin 100 kertaa Hiroshimaan amerikkalaisten pudottama atomipommi, mikä jo yksistään tappoi kaikkiaan yli 80 000 -lähinnä siviiliä!

___
Nyt, kun Nato-hakemus on selvitetty ja takit poliitikkojen osalta käännetty, presidenttiä myöten -

.. onkin aiheellista tarkoin miettiä miten Venäjä varautuu nyt uudessa mahdollisessa tilanteessa, jossa Naton ainaissotilasjohtaja US tulee Kuolan niemimaan viereen - vain Lapin lentokentiltä noin 13 minuutin lentorynnäköinnin päähän noista Borei' den tukikohdista.

Onhan USA jo suomalaisten mediatiedon pohjalta kertonut |kuva 1, että juuri kriisin aikana USA tarvitsee Suomen alueita -!


Kuva 1


Selvää tekstiä!

***

___
Mitä Yhdysvallat lopulta haluaa tällä allekirjoitetulla DCA-sopimuksella, joka avaa Suomen ovet sepposen selälleen US-sotakoneelle ja nyt oikeasti ajatellen -

.. muistetaan tähän US-hyökkäyssodat vuosina 2001-21, 20 vuoden ajan yhtämittaisesti kaukana US' n omilta rajoilta - vieraisiin maihin, jotka olivat pääsäännön mukaan kehitysmaita --

__ _
Entä nyt Suomi,

.. joka saa Venäjälle suureksi uhaksi tuon toisen ydinasesuurvallan sotakoneiston, asevarikkoineen, varustuksineen, joukkoineen ja ehkä peräti ydinaseineen. Tässä on meidän ymmärrettävä mitä merkitsevät sanat - uhkaaminen ja varautuminen. Miksi Suomen valtiojohto on istuttanut ja nyt innolla lannoittaa Venäjän uhkaa - olisiko syynä perusteluyritykset siitä, miksi meidät vietiin Natoon -kansaltamme kysymättä?


_

|S Yle-linkki: ~ Kokoomuskonkarit lavalla: Natoon voidaan mennä ilman kansanäänestystä | Yle - 


Yle-otsikoinnista vuodelta 2014! - "Kokoomuksen pitkäaikaiset kansanedustajat Ilkka Kanerva, Pertti Salolainen, Kimmo Sasi ja Ben Zyskowicz olisivat valmiita viemään Suomen Naton jäseneksi myös ilman kansanäänestystä. Eduskunnan kansalaisinfossa käydyssä keskustelussa kokoomuskonkarit antoivat täyden päätösvastuun presidentille, hallitukselle ja eduskunnalle."

-Yle-toimittajana Pekka Kinnunen


_

|*

Menetimmekö mahdollisuudet?



kaksi kuvaa - kuin yksi, kun nykyinen valtiojohto teki todellisen turvattomuusyhtälön -kansallemme ikeeksi, sanotaankin vanhan sanonnan mukaan ruumiiden pesijöiden olevan aivan eri ihmisiä kuin ne, jotka niitä tekevät!

.. ja loimme uhat -jää nähtäväksi, mutta kansa saattaa jo pelätä; rauhoitteliko Urpilainen Yle-presidenttiehdokashaastattelussa suomalaisia ilmaisemalla, ettei ydinaseita Suomeen tuoda?




__ __ __ _
EKSTRA 1
DCA
https://ilkkaluoma.blogspot.com/2023/12/dca-n-myota-nayttaisi-valtiojohdon.html -

"DCA' n myötä näyttäisi valtiojohdon kiihko lisääntyvän!"


_
139485


|  31  SUOMI24  135  |  VU  |  FB  |  Vapaa  |  FB BLOG  |  X  | 



__

EKSTRAKUVAT - herättäjäksi!



Kuvassa kaksi sotakonetta kohtaavat nokatusten - toinen laskeutui ja toinen nousi; kyseessä Suomen Ilmavoimien Hornet (nousuun) ja oikealla Nato-jäsenmaan sotakone - Mirage (laskeutui) - 


 .. ehkä joudumme vielä Nato-jäsenyytemme myötä hankauksiin, kun Nato vaatii jäsenyyden pohjalta Suomen sotilaita sen sotiin kauas meidän rajoiltamme - kokemustahan Natolla on jo sen sotilasoperaatioista ja Virolla myös menetyksistä, kun viron sotilaita palautettiin sinkkiarkuissa kotimaan multiin - muun muassa Afganistanista. Ehkä kuitenkin tunnetuin Nato-sotilasoperaatio oli Jugoslavian perimyssodissa |J, joissa US/ Nato-pommitukset tekivät selvää jälkeä esimerkiksi Kiinan suurlähetystöön Belgradissa ---


&


Ehkä Jutta haluaa vältellä turhat konfliktit, riidat jopa hyytävän uhrauksen, lopullisesti mahdollisessa ydinasesodassa kun ilmaisee ydinaseettomuutta -- ehkä viesti koski myös sisäpolitiikan kohteliasta kansalaisvihjailua, jossa vältyttäisiin tulevalta yleislakolta ja jotta oppisimme sopimusneuvottelemaan sillä lailla aikuisten oikeasti ja uutena suuntana, jossa enemmän saavalta otettaisiin vastuulla ja sen kannolla - vähemmän saaville? Siis turha ottelu ja väkivalta pois, tai ainakin minimiin!




 

_

2


Uhka ja varauma -kaksi aivan eri asiaa!
https://ilkkaluoma.blogspot.com/2022/04/uhka-ja-varauma-ovat-nato-keskustelussa.html -
"Uhka ja varauma ovat nato-keskustelussa kaksi aivan eri asiaa!"
2259|65183|342452

__ __ __
.. tässä tuo tarpeen syy on nyt sitten esitetty. Se on meille se vaarallisin Nato-uhka - todellinen uhka, jota poliitikkomme eivät todennäköisesti ole osanneet edes huomata - mediaväestä puhumattakaan. Siksi sujuvasti tämäkin HS-artikkeli:

https://www.hs.fi/mielipide/art-2000008808060.html -,

HS-otsikoituna näin:
"Natossa Suomen on opeteltava puhumaan ydinaseista" -laukoo näkemyksiä ydinaseista!


PS1. Tällä ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2015/02/nato-isantamaa-mou-poytakirja.html -
Nato - Isäntämaa MoU pöytäkirjalla viitoitettiin jo tietä Natoon (se oli TP Sauli Niinistön hyväksymä, sillä ilman sitä Puolustusvoimamme ei olisi voinut MoU' ta allekirjoittaa!)

.. ..
Tuo Nato - Isäntämaa MoU ei kiellä ydinaseiden tuontia maahamme - Suomeen!

Ruotsi taas omassa samankaltaisen MoU' n parlamentaarisessa käsittelyssä kielsi nimenomaan ydinaseiden tuonnin Ruotsiin - meillä ei edes MoU' ta käsitelty eduskunnassa, joka kylmästi ohitettiin, kuten nyt Naton-hakemuksessa koko kansakunta, kieltämällä kansanäänestys

[ ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2022/05/miksi-suomalaisilta-estettiin-nato.html - ] 

Natosta, jossa oltaisiin oheiskysymyksenä juuri kysellä myös ydinaseista!

..
|PS2 - Ydinsota!https://ilkkaluoma.blogspot.com/2016/03/ydinsota.html - 



__



Osaisiko yhä fiksummaksi tuleva keinoäly antaa meille opastavat suunnat takaisin sotilaspoliittiseen puolueettomuuteen ja "hyvien neuvottelupöytien tarjoajaksi" maailman riitautuneille jopa sotiville ..?


- olisiko tekoäly paremmin oivaltamassa, mitä merkitsee olotila maantieteessämme - täällä Venäjän vieressä


 -joka tapauksessa ydinaseiden vieressä -tiedämmehän mitä tuolla Lapin vieressä Kuolan niemimaalla todellisuudessa on! |K. Onko pakko kaivaa verta nenästä - nokkapokkana, jossa maistuu jo niin sanottu 1941-uho. 

Muistammehan ajan tuolta 1941-historiasta, kun laskimme - oikeastaan pyysimme Adolf Hitlerin johtaman Saksan kolmannen valtakunnan sotakoneen Suomeen - erityisesti Suomen Lappiin täydellä sotilasvallalla alueellemme. "Ja noin päivinä tapahtui": Saksa hyökkäsi aseveljiensä kanssa Operaatio Barbarossana Josif Stalinin johtamaan Neuvostoliittoon, tunnetuin lopputulemin! Muistammeko nuo tulokset ja kymmenet tuhannet kaatuneet suomalaiset sotilaat?


_

|K ~ x - 

IJL-BLOG: "x"


__




Ei kommentteja: