maanantaina, syyskuuta 16, 2024

Kello löi dramatiikkaa, niin ihmisiin kuin valtioomme!

 |2961|530853|



..

SCI-FI -- ' stelyä jj


Jean-Miche Jarre - The Conserts in China ... [ ~ https://youtu.be/e5z6TMcNsvs?si=djt0w7TM9EZPIIrP - ]  --- 


Muisto Suomelle, ja sen itsenäisyyden menettäneenne kansalle!

Aika oli ollut. Tuli Aika, jolloin kaukaa universaalisten atmosfäärien takaa saimme säkenöivän loiston kauneudessaan - nuo meille vielä toistaiseksi tuntemattomat maailmojen käyttöjärjestelmien kantoaaltojen sinfoniaaliset nuotit sävelineen - tulivat opastaen pelastamaan ja kertomaan sen, mitä piti tehdä jo kauan siten, ohi tsekkyytemme. emme osanneet otimia noin; olikin aika tehdä korjausliike, joka tehtiin Nyt!

Mutta ensin meidän ihmiskunnan piti harjoitella vallanhimossaan ja -halussaan tuhoamista, rikkomista ja särkemistä sen kaiken luodun hyvän osalta, mikä oli rakennettu tuottamaan Onnea ja Iloa, kuitenkin aina sopivalla ripauksella harmonian näkökulmista Surua ja Kyyneliä. 

Ei kuitenkaan ollut syntiä, ei paatosta - vaan armon lahjaa meille kuoleville, sillä ei ollut enää aika rikosten, vain herääminen todellisuuteen, joka ohjastui jostain kaukaan tulevin säikein - opastavin säikein - viulistisen nuotein -surun täyttämin aluin ja lopuin.

Evoluutiolta meni Aikaa universaalin käyttöjärjestelmän olevaisuudelta; tämän rakentaessa vuosimiljardista elinympäristöä sen täydessä askelmerkkisessä harmoniassaan - 

 .. olikin siis tullut aika tehdä korjausliike pelastukseksi Maa-nimiselle planeetalle. oli Aika täyttymyksen - se on nyt tullut! Ihmiskunta oppi jotain uutta, ja kaikki alkoi surujuhlasta, jossa tarkoin valiintunut joukko hilaisesti - ilman puheita - löysi sen jonkin kadotetun, joka olikin asunut omissamme, kunhan vain tuo universaali sävelnuotitus avasi musiikin, joka harmonisoi mielen synkeätkin sävelet kultaakin kirkkaimmiksi nuoteiksi - ohjeeksi ja neuvoksi Elämälle - uudelle Uljaalle elämälle.


KITARO - Reimei [ https://youtu.be/HhF4SjlTcnE?si=ShD8PlexESFUJj9U - ]


Muistotilaisudessa ei puhuttu - puheiden Aika oli ohi, nyt oli vuoro sinfoniaalisen musiikin, jolla oli kaikille se oma yksilöllinen viestinsä kaukaa tähtien takaa - oli Aika, jolloin oli lunastuksen hetket. Hetket, jotka avasivat silmät kokemaan ja näkemään sen virheiden kavalkaadin, joka oli tehnyt Elomme lähelle mahdotonta - liian monille ja vain liian harvoilla oli Onni myötä, jos sekään, kun kateus, viha ja koston Enkelit riepoivat ihmissuhteita hajalle - oli edetty jo liian pitkälle ja nyt ulkoisesti läheinen puuttuminen astui peliin, Elämän peliin - oli Korjaamisen aika.

Musiikki universaalina sinfoniani jousien viestiessä kauneuttaa avasi muistojuhlaväen silmät - kiirien seuraavalle vieressä istujalleen, ja kaikkien lopulta katsoessa yhtäaikaa - hetkellä - toisiaan silmiin henkeytyksen avustamana - ymmärtäen,samalla, että oli Aika. 

Nyt sovitetaan ja Taivaat aukenevat - vain mielikuvitus auttoi nyt yli muurien kokemaan sitä mitä Me kaikki olimme odottaneet ja toivoneet. Puheiden aika oli ohi - vain hiljaisuus täytti kappelin. Katseet kohosivat luontevasti kohden korkkeuksia. Se oli nyt niin luonnollista, sillä Puheiden aika oli ohi. 


TANGERINE DREAM - Ricochet Part 1 [ ~ https://youtu.be/xM1Wc6ha_ic?si=kFPObQvd8opNoo-C - ] 1975


Muistotilaisuudessa Taivas aukeni ja henki laskeutui näkymättömänä, ympäröiden koko äänettömän joukon - oli tullut aika avautua ja pelastus auttajana oli nyt läsnä. 

Henget kaukaisuudesta ympäröivät jokaisen - kullekin oli Viesti, se henkilohtainen, vain ja ainoastaan Sinulle -  oli Aika nähdä se olevaisuus, joka oli Elossaan jo syvyyksiin kätkeytynyt, nyt se tuli tahtona esille ja antoi vihjeita, neuvoja ja apua, kuinka selvitä seuraavista koettelemuksista.


ABBA - Dancing Queen! [https://youtu.be/-sVB91NTa4A?si=-jvCkMMB7Fm8BJAk - ]


Vaikeat maallisajat olivat esillä ja nyt ojentunut käsi universaalien takaa neuvoi ja opasti noihin säikeiden maailmojen viulistisiin sinfonioihin kokemaan se kauneuden, hiljaisuuden ja sovitteellisuuden harmonioihin, jotka jo luotiin miljardeja vuosia sitten - oli  aika löytää oikeat ystävät, jotka Auttoivat.

Aiemmin ihmiskunta rikkoi pyhän mahdollisuutensa liiallisen itsekkyyden nimissä ja säällisyys oli tipo tiessään -ymmärtää ja hyväksyä myös toiset Elollisuudet näihin meidän yhteisiin hetkiin saada ravinto, lepo ja oikeus tuottaa jälkeläisiä - suuren Henketyksen - evoluution - ohjein ja neuvoin. 

Oli Palautuksen Aika. Kunnes jokin pysäytti sen, ja kukin sai tien kokemukseen ja tiekarttaan, joka opasti, miksi Elämme, mitä Meiltä odotetaan ja mitä meidän tulisi tehdä.

Henki täytti Muistohuoneen. Henki oli mielikuvitusta, sillä kukin oli tavallansa herkistyneessä Odotuksen tilassa ottamaan avoimena vastaan Se Uusi Uljas Maailma, jossa musiikin nuotisto loi koko ajan jotain uutta Elossaan oleville - terveytenä ja oppina sellaisesta mikä tuottaa Iloa ja Onnea - sopivassa tahdissa, ilman kantavan viestin särkymistä. 

Kantava viesti oli luotu kauan sitten ja nyt se Vapautui kelastaan, purkaen Hyvää Mieltä kullekin lajinsa verran - avaukseksi uudelle Elämälle, olihan Luoja poistunut, mutta palannut henkenä mielikuvituksen, kullekin tavallansa -yksilöviestinä Rakkauden. 


VANGELIS Chariots of Fire [ https://youtu.be/r78QV5Cwiq0?si=9M3nVrLEvsgYqNyC - ]


Puheita ei enää ollut; eikä niitä edelleenkään pidetty, oli vain henkeytys uskossaan mielikuvina omaan voimaansa nähdä se kyvykkyys ja halu kokea, joka Meillä oli ollut jo kauan, mutta unohduksissa lujassa perustassa -huomaamattamme sen kaikua. 

Nyt unohdus avusti ja opasti tielle, josta oli kaunis paluu menneisyyteen ..kokemaan tänään huominen .. 

- ottamaan uudelleen ote Elämästä mikä oli joidenkin osin väliaikaisesti menetetty, mutta henkevyys lupasi sen takaisin, ilman velvoitteita -vilpittömyyden luontaista tunnustetta vain odottaen - oli saatu uusi mahdollisuus!

Elämähän on usein armollinen - ikiaikainen, jos sen ansaitsee. Henkevyys tiesti muistotilaisuuden osallistujilla sen olevan - valmina mielikuvina, vain odotuksen hetkeä etsien. 

Ei katumusta; sitä ei tarvittu - oli vain vilpittömyys tunnustaa jokin meitä suurempi, joka olikin saapunut kaukaa universaaleista atmosfääreistä -säikeinä - pelastuksen Enkelinä, joka usein istui aamuvarhain ruusujen ympäröivällä istuimella keskustelemassa herkistyneiden kanssa. 

Näin luotiin tuskatonta huomista lupauksena mielikuvituksen korkeuksista - vilpittömyytenä ja nuotitetun kerronnan yhdistelmänä - meille kaikille --- jäikö sitten ihmisiä jäljelle lainkaan?


Kraftwerk - RADIOACTIVITY  [ ~ https://youtu.be/8effIKXXToM?si=S8skhYUOS3gfdla- - ] Das modell [ ~ https://youtu.be/OQIYEPe6DWY?si=J3_8DMMx7-cemINq - ] ROBOTS   [https://youtu.be/okhQtoQFG5s?si=Ku6zPaYJwlDV-PKl ]



TIIBET 

https://www.youtube.com/live/MqYf0vhuvEY?si=0EvwdaslogCt3nhA


SCi-FI' stely päättyy tähän - siirtyen Muistojen joukkoon .. |


PS2.

|x .. PU:ssa olisi lähes 30 miljoonaa asukasta!

Pohjoismaiden unioni ei ole aivan tuore ajatus. Vuosina 1397-1523 Kalmarin unionia tosin harva muistaa. Silloin käytiin saksalaisen Hansa-liiton mahtia vastaan, siinä mielessä nykyajassa on samoja piirteitä kuin poliittisessa tilanteessa 500 vuotta sitten.

Vajaat kolme vuotta sitten ranskalaisen BNP Baribas-pankin pohjoismaiden johtaja Eirik Winter perusteli Pohjoismaiden valtioliittoa nykyajan näkökulmasta: Pohjoismaiden unioni olisi maailman 10. suurin kansantalous ja sen ääni kuuluisi paljon paremmin kuin yksittäisten valtioiden. Hänen mukaansa tämä on tärkeätä EU:n hajanaisuuden, Venäjän uhan, islamistisen ekstremismin ja amerikkalaisen protektionismin alla ja paineissa.  .. "  - 

000000

SUOMI24  |  

Ei kommentteja: