lauantaina, syyskuuta 26, 2020

DRAFT 0.X - esimerkki miten artikkeli kehittyy julkaisukelpoiseksi - case: Sanna Marin ja työnantajat

DRAFT 0.1 

PM Sanna Marin jatkaa puoluepolitiikalle vierasta ja tuntematonta linjaa - esittää asiansa suoraan, ymmärrettävästi ja vahvasti kantaa ottavasti. Lause pitä paikkansa - katsottuna toisesta suunnasta - toverin ja työtätekevän suunnasta.


Kuitenkin työnantaja/ yritys johtajina huolehtivat työntekijöistään, jos he ovat tuottava osa liiketoiminna yhä pitenevässä tapahtumasarjassa - osana voitonmuodostajina. Työn täytyy tuottaa - tuottamatonta työtä ei voi olla -näin perustelee nykyinen markkinatalous, joka osakeyhtiölain myötä keskittyy huolehtimaan osakkeenomistajista ja heille muodostuvasta voitosta eli osingonjaosta.


Jos taas työnteko linjoilla on muodostunut rasitteeksi - on edessä yt' een jälkeinen lomautus, irtisanominen ja/tai ulkoistaminen. Moni toveri voi pitää yllättäen paikansa, jos hän vaihtaa verokorttinsa arvonlisäverolliseen laskutukseen - eli Sopimussuhteeseen liike-elämän tavoin - tällöin ei ole irtisanomisia eikä ikäviä jälivelvollisuuksia - kunhan vain pysytään Sopimuksissa.


Ympäristövastuuta kannetaan aina ja vain tehokkaasti kysynnän puitteista. Jos toveri eli kuluttaja hoksaa omien valintojen olevan ainoa seurattava tapa voittoa tavoittelevalle yritykselle, niin hän huomaa olevansa kuningas/ kuningatar valinnoillaan. Boikotit ovat tehokas tapa laittaa yritys nöyrään asentoon kuluttajan edessä. Näin myös ajetaan yrityksiä ympäristöä huolehtivalle linjalle.


PM Sanna Marin on rohkea poliitikko, eikä enää perinnepoliitikko vaan suorasanainen huolehtija, joka osaa harkiten kuunnella, pohtia ja antaa arvo kumppaneille ja asiantuntijoille. Yrityselämä on eräs osa-alue asiantuntijoista, mutta vain osa. Yritystoimintaa voidaan harjoittaa myös valtion taholta-  jopa väliajoin "tuottmattomaksi" - jos hyväksytään perusasiaksi ihmisen tekemä työ - jasen jatkuvuus. 


Maailman suurin kansakunta populaationa ja taloutena - Kiina ylläpitää tuottamattomia tehtaita, vain sen takia, että kansalaisille on työtä - tuota voidaan kutsua huolehtimiseksi, mutta myös esteeksi ettei toimeton kansalainen ryhdy "vaikeaksi esimerkiksi vaatimaan mahdottomia yhteiskunnalta - barrikaadeilla meluten.


Marin avaa aivan uutta peliä vastuuseen - ihmisen vastuuseen. Tuo vastuu on näkynyt erinomaisesti siinä, muten Marinin NNV-hallitus on hoitanut tätä ylimainostettua Korona-kriisiä - on valittu Elämän ensin eikä ruotsalaisittain Talous edellä - Tulokset ovat framilla, mutta peli on kesken - Koronan Covidin osalta.


Sanna jatkaa valitua linjaa ja uskaltaa avata taistelun loputonta ja maatonta rahaa vastaan - ihmisyys kirittäjänä ja huoli huomisesta, miten itse ihminen ja meitä kaikkia Elättävä luontobiologia jaksaa Elättää meidät kaikki.

.

Liittyy HS-tekstiin ~ https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006648482.html  - 

"

Pääministeri Marin Talouselämässä: ”Emme voi luottaa siihen, että yritykset huolehtivat ihmisistä ja ympäristöstä”

Pääministeri Sanna Marinin (sd) kommentit yrityksistä ovat jälleen suututtaneet monia."


...

DRAFT 0.5

1 - PM Sanna Marin jatkaa puoluepolitiikalle vierasta ja osin tuntematonta linjaa - esittää asiansa suoraan, ymmärrettävästi ja vahvasti kantaa omiensa puolesta ottavasti. Lause pitä paikkansa - katsottuna toisesta suunnasta - toverin ja työtätekevän näkökulmasta.


Kuitenkin työnantaja/ yritys johtajina huolehtivat työntekijöistään, jos he ovat tuottava osa liiketoiminnan yhä pitenevässä ja monimutkaistuvassa tapahtumasarjassa - osana voitonmuodostajia. 


Tehdyn/ teetetyn työn täytyy tuottaa - tuottamatonta työtä ei voi olla -näin perustelee nykyinen kilpailutilanteessa oleva markkinatalous, joka esimerkiksi Suomessa osakeyhtiölain myötä keskittyy huolehtimaan osakkeenomistajista ja heille muodostuvista voitoista eli osingonjaoista - olihan alun sijoituksissa otettu riskejä.


Jos taas työnteko tuotantolinjoilla on muodostunut rasitteeksi - on edessä yt' een jälkeinen lomautus, irtisanominen ja/tai ulkoistaminen. Moni toveri voi pitää yllättäen paikkansa, jos hän vaihtaa verokorttinsa arvonlisäverolliseen laskutukseen - eli Sopimussuhteeseen liike-elämän tavoin - tällöin ei ole irtisanomisia eikä ikäviä jälkivelvollisuuksia/ eikä  henkilösivukuluja - kunhan vain pysytään Sopimuksissa.


Ympäristövastuuta kannetaan aina ja vain tehokkaasti kysynnän puitteista! 


Jos toveri eli kuluttaja hoksaa omien valintojen olevan ainoita seurattavia tapahtumia voittoa tavoitteleville yrityksille, niin hän (=toveri eli kuluttaja) huomaa olevansa kuningas/ kuningatar valinnoillaan - ostajahan on aina oikeassa. 


Boikotit ovat tehokas tapa laittaa yritys nöyrään asentoon kuluttajan edessä. Näin myös ajetaan yrityksiä ympäristöä huolehtivalle linjalle. Ympäristövastuu nousee esille juuri kysynnän tekijöistä. Jos toveri haluaa vain ympäristösertifioitua tavaraa ja palvelua - niin siihen kilpailutekijät pakottavat kaikki yritykset, ellei kyseessä ole monopoli.


PM Sanna Marin on rohkea poliitikko, eikä enää perinnepoliitikko vaan suorasanainen huolehtija, joka osaa harkiten kuunnella, pohtia ja antaa arvon kumppaneille ja asiantuntijoille. 


Yrityselämä on eräs osa-alue asiantuntijoiden moninaisesta seurakunnasta, mutta vain osa. Yritystoimintaa voidaan harjoittaa myös valtion taholta, jopa väliajoin "tuottamattomaksi" - jos hyväksytään perusasiaksi ihmisen tekemä työ - ja sen jatkuvuus. Työn tulisikin olla valtioin erityisessä huolehdinnassa - näin suurmies ja presidentti Urho Kekkonen aikanaan pohti.


Maailman suurin kansakunta populaationa ja taloutena - Kiina ylläpitää liiketoiminnallisesti tuottamattomia tehtaita, vain sen takia, että kansalaisille on työtä - tuota voidaan kutsua huolehtimiseksi, mutta myös esteeksi, ettei toimeton kansalainen ja toveri ryhdy "vaikeaksi" esimerkiksi vaatimaan erityishuomiota yhteiskunnalta - barrikaadeilla meluten. Työtön on rauhaton ja altis moninaisille houkutteille.


PM Marin avaa aivan uutta peliä vastuuseen - vastuuseen ihmisestä 


Tuo vastuu on näkynyt erinomaisesti siinä, miten Marinin NNV-hallitus* on hoitanut tätä ylimainostettua ja -medioitua Korona-kriisiä. Sanna valitsi 'Elämän ensin' - eikä ruotsalaisittain 'Talous edellä' -linjauksen. Tulokset ovat framilla, mutta peli on kesken - Koronan Covidid19-taudin osalta.


Sanna jatkaa valittua linjaa ja uskaltaa avata taistelun loputonta ja maatonta rahaa vastaan - ihmisyys kirittäjänä ja huoli huomisesta, miten itse ihminen ja meitä kaikkia Elättävä luontobiologia jaksaa Elättää meidät kaikki. Avaus on tehty, vähentäminen on edessä ja se tarkoittaa kasvuhokemallisen näyttö- ja vertailutalouden laantumista luonnon edessä, joka todellakin Elättää meidät kaikki - myös kuponginleikkaajat. e


...


DRAFT 0.7

1- PM Sanna Marin jatkaa puoluepolitiikalle vierasta ja osin tuntematonta linjaa - esittää asiansa suoraan, ymmärrettävästi ja vahvasti kantaa omiensa puolesta ottavasti. Lause pitä paikkansa - katsottuna toisesta suunnasta - toverin ja työtätekevän näkökulmasta.

Kuitenkin työnantaja/yritys johtajina huolehtivat työntekijöistään, jos he ovat tuottava osa liiketoiminnan yhä pitenevässä ja monimutkaistuvassa tapahtumasarjassa - osana voitonmuodostajia. 

Tehdyn/teetetyn työn täytyy tuottaa - tuottamatonta työtä ei voi olla -näin perustelee nykyinen kilpailutilanteessa oleva markkinatalous, joka esimerkiksi Suomessa osakeyhtiölain myötä keskittyy huolehtimaan osakkeenomistajista ja heille muodostuvista voitoista eli osingonjaoista - olihan alun sijoituksissa otettu riskejä.

Jos taas työnteko tuotantolinjoilla on muodostunut rasitteeksi - on edessä yt' een jälkeinen lomautus, irtisanominen ja/tai ulkoistaminen. Moni toveri voi pitää yllättäen paikkansa, jos hän vaihtaa verokorttinsa arvonlisäverolliseen laskutukseen - eli Sopimussuhteeseen liike-elämän tavoin - tällöin ei ole irtisanomisia eikä ikäviä jälkivelvollisuuksia/ eikä  henkilösivukuluja - kunhan vain pysytään Sopimuksissa.


Ympäristövastuuta kannetaan aina ja vain tehokkaasti kysynnän puitteista! 

Jos toveri eli kuluttaja hoksaa omien valintojen olevan lähes ainoita seurattavia tapahtumia voittoa tavoittelevilla yrityksillä, niin hän (=toveri eli kuluttaja) huomaa olevansa kuningas/kuningatar valinnoillaan - "ostajahan on aina oikeassa".

 

Totaaliboikotit ovat tehokas tapa laittaa yritys nöyrään asentoon kuluttajan edessä

Näin myös ajetaan yrityksiä ympäristöä huolehtivalle linjalle. Ympäristövastuu nousee esille juuri kysynnän tekijöistä. Jos toveri haluaa vain elinympäristöhuomaavaisesti sertifioitua tavaraa ja palvelua - niin siihen kilpailutekijät pakottavat kaikki yritykset, ellei kyseessä ole monopoli.

Tosiasia on se, että 'yritys joutuu katsomaan työntekijää vain yhtenä tuotannontekijänä', jota saneerataan, ehkä vuosihuolletaan >[2]

...

2- PM Sanna Marin on rohkea poliitikko, eikä enää perinnepoliitikko vaan suorasanainen huolehtija, joka osaa harkiten kuunnella, pohtia ja antaa arvon kumppaneille ja asiantuntijoille.


Yrityselämä on eräs osa-alue asiantuntijoiden moninaisesta seurakunnasta, mutta vain osa

 Yritystoimintaa voidaan harjoittaa myös valtion taholta, jopa väliajoin "tuottamattomaksi" - jos hyväksytään perusasiaksi ihmisen tekemä työ - ja sen jatkuvuus. Työn tulisikin olla valtioin erityisessä huolehdinnassa - näin suurmies ja presidentti Urho Kekkonen aikanaan pohti. Täystyöllisyys tuottaa vähiten levottomia ongelmia yhteiskunnalle.


Maailman suurin kansakunta populaationa ja taloutena - myös suurimpana markkinana ylläpitää suuria valtion yhtiöitä

Kiina ylläpitää liiketoiminnallisesti tuottamattomia tehtaita, vain sen takia, että kansalaisille on työtä - tuota voidaan kutsua huolehtimiseksi, mutta myös esteeksi, ettei toimeton kansalainen ja toveri ryhdy "vaikeaksi" esimerkiksi vaatimaan erityishuomiota yhteiskunnalta - barrikaadeilla meluten. Työtön on rauhaton ja altis moninaisille houkutteille - myös ulkoa ohjatuille manoovereille.


PM Marin avaa aivan uutta peliä vastuuseen - vastuuseen ihmisestä

Tuo vastuu on näkynyt erinomaisesti siinä, miten Marinin NNV-hallitus* on hoitanut tätä ylimainostettua ja -medioitua Korona-kriisiä. Sanna valitsi 'Elämän ensin' - eikä ruotsalaisittain 'Talous edellä' -linjauksen. Tulokset ovat framilla, mutta peli on kesken - Koronan Covid19-taudin osalta. Taudin kuva voi muuttua.

Sanna jatkaa valittua linjaa ja uskaltaa avata taistelun loputonta ja maatonta rahaa vastaan - ihmisyys kirittäjänä ja huoli huomisesta, miten itse ihminen ja meitä kaikkia Elättävä luontobiologia jaksaa Elättää meidät kaikki. 

Avaus on tehty, vähentäminen on edessä ja se tarkoittaa kasvuhokemallisen näyttö- ja vertailutalouden laantumista luonnon edessä, joka todellakin Elättää meidät kaikki - myös kuponginleikkaajat. e


...



Ei kommentteja: